You are currently browsing the category archive for the 'Matkasuunnittelu' category.

Kommenteissa sea toi esiin, että kartta paikoista, joissa olemme käyneet olisi kätevä. Olemme itsekin todenneet tämän, mutta vasta matkan alettua, joten olimme ajatelleet jättää kartan teon kotiin. Näillä nettikoneilla, millä nyt olemme, oli kuitenkin Photoshop käytössä, joten väkersin tämän. (Valitettavasti se, että on Photari käytössä, ei paljon auta, jos taidot ovat Paintin luokkaa…)

Matkakartta

Netissä asioiminen on kätevää, kuten täällä on aiemminkin mainittu. Erityisesti kuitenkin riemastuttaa B&B-paikkojen palvelu: Islaylla majoituspaikkamme emäntä teki meille varauksen Ardbegin tislaamolle, eilen Pink Housen omistaja lähetti postia ja varmisti, että olemme varautuneet myös kylmempiin säihin – Brightonissa kun on viime päivinä ollut kylmää ja sateista. Lisäksi olemme saaneet tulo-ohjeet ja puhelinnumeron, jos sattuisimme eksymään – “tulen hakemaan, jos soitatte!”  Sama juttu Ledburyssa: Leadon Housesta luvattiin myös tulla hakemaan, jos on vaikeuksia löytää perille tms.

Ja lisää netin helppoutta: teimme juuri lähtöselvitykset! Istumapaikat sai valita itse (vapaana olevista, tietenkin). Boarding passit (tarkastuskortit) on tulostettu ja saatu vielä vahvistukset tekstiviesteinä. Portilla riittää, että näyttää sen tekstiviestin – uskomatonta!

Nyt kuitenkin petiin, edessä on aikainen herätys. Saapa nähdä, tuleeko nukkumisesta mitään…

Kaksi yötä reissun alkuun. Nyt ehkä jo vähän jännittää (iik, kääk, uuh, ääh!). Onneksi huomenna on kiireinen päivä, koska ennen reissua on hoidettava velvollisuuksia. Joku voisi kuvitella, että se olisi valitettavaa, että huomenna on kiire, mutta koska on kiire, ei ehkä ehdi hermoilla niin maan kauhian pal.

Matkalle mukaan tulee molemmille rinkat ja lisäksi yksi pieni matkalaukku, jonka jätämme Lontooseen muun maan kiertämisen ajaksi. Lisäksi mukana on tietenkin päiväretkiä varten pienet reput (jotka mahtuvat rinkkoihin, kun niitä ei tarvita). Matkalaukku on lähes valmiiksi pakattuna ja kuulemma Miirankin rinkka on suht kunnossa. Minun rinkkani sisältö on sullottu rinkkaan, jotta mikään ei häviä kaaokseen, mutta vielä pitäisi pakata niin, että sieltä rinkasta voisi olla mahdollista löytääkin jotain. Samalla tulee sitten tarkistettua, että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana.

Tuntuu, että olemme ostaneet ihan hirveästi kaikkea tarpeellista (tai tarpeetonta) ennen reissua. Otsalamppu (köh), puhallettavat niskatyynyt, retkityyny minulle, istuma-alusta Miiralle, matkapyyhkeet, sadesuojukset ja suojapussit rinkoille, kameraan muistikortteja, kokoontaitettava reppu Miiralle ja pieni päiväreppu minulle, uudet kengät (pakko saada), matkalaukkuhihnoja, rahavyö Miiralle ja minulle vastaava roikkumaan kaulaan… enkä edes ole varma, että tuo lista oli kattava!

Tutuille tiedoksi, että meidät saa omista numeroistamme kiinni (tekstiviesti tavoittaa parhaiten) ja gmailin sähköpostiosoitteita kannattaa käyttää. Sitä tarkistamme säännöllisesti.

Loma! Nyt se on alkanut (toinen päivä menossa)! Ja loppuu vasta juhannuksen jälkeen.

Reissua on valmisteltu, ostoksia tehty, osoitteita keräilty, raha-asiat hoidettu ja vaikka sun mitä. Itse matkalla on niiden muutamien suunniteltujen ja osin jo varattujenkin (maksullisia juttuja) “ohjelmanumeroiden” lisäksi ainakin seuraavaa tehtävää:

  • maistele siidereitä
  • ja oluita, varsinkin paikallisia
  • ota selvää, millaista juustoa on Wallace & Gromit -leffoista tuttu Wensleydale
  • maista Ardbeg-viskiä
  • käy B-P Housessa Lontoossa
  • lähetä paljon kortteja (pidä osoitelista lompakossa)
  • älä tee tyhmiä (kalliita ja/tai painavia) ostoksia
  • pidä huoli, että Minna saa tarpeeksi ruokaa ja unta

Reissua varten meidänhän piti alunperin ostaa reililiput kahdelle (yhteensä 598 €, matkustuspäiviä 8 kpl). Kuten aiemmin jo kirjoitin, päätimme vaihtaa junat busseihin. Nyt olen varannut ja maksanut kaikki bussimatkat ja summaksi meiltä kahdelta tuli yhteensä 176,20 €. Säästimme siis todella paljon! Enimmäkseen meillä on muutaman punnan maksaneita bussimatkoja, mutta joillain väleillä halpoja ei ollut tai halpisten ajankohdat eivät sopineet. Kallein on Manchesterin ja Glasgow’n välinen matka (£50 yhteensä meiltä kahdelta eli 73,25 €). Kun ajattelee, mitä maksaisi tehdä tällainen reissu Suomessa busseilla, niin alkaa heikottaa. Siinä ei 176,20 € riittäisi edes yhdelle hengelle.

Bussireittimme kulut ovat tällaiset:

Lontoo-Brighton: £2,00 = 2,94 € (National Express)
Brighton-Lontoo: £2,00 = 2,94 € (National Express)
Lontoo-Oxford: £2,00 = 2,92 € (Megabus)
Oxford-Birmingham: £6,00 = 8,79 € (National Express)
Birmingham-Ledbury: £5,90 = 8,63 € (National Express)
Ledbury-Birmingham: £5,90 = 8,63 € (National Express)
Birmingham-Manchester: £10,00 = 14,65 € (National Express)
Manchester-Glasgow: £50,00 = 73,25 € (National Express)
Glasgow-Kennacraig: £14,77 = 21,62 € (Citylink)
Kennacraig-Glasgow: £14,77 = 21,62 € (Citylink)
Glasgow-Edinburgh: £3,00 = 4,38 € (Megabus)
Edinburgh-Lontoo: £4,00 = 5,84 € (Megabus)

Aikaa bussimatkoihin menee laskujeni mukaan 36 tuntia 36 minuuttia (7 matkustuspäivää). Keskimäärin vietämme siis matkustuspäivää kohden bussissa 5 tuntia 14 minuuttia. Näihin matkustuspäiviin on myös laskettu ne pari yötä, jotka vietämme bussissa (Manchester-Glasgow ja Edinburgh-Lontoo). Tällä tavoin säästyy yöpymiskulut kun samalla siirtyy paikasta toiseen.

Vihdoinkin oma luottokortti.. Tänään tein ensimmäisen kerran hostellivarauksia sillä, ja helppoa oli. Minna on tehnyt pari varausta jo pari päivää sitten, mutta antoi nyt armollisesti minunkin käyttää korttiani ;-)

Se sateenkaarilippu ei sitten kelvannut – niille ei kelpaa minkäänlainen lippukuva. Piti siis valita jotain muuta. Onneksi hyvistä digikuvista ei ole pulaa ja vaihtoehtoinen kuva oli jo valmiiksi katsottuna.

Toivomme nyt enää, että ensimmäinen lasku ehtii tulla ennen lähtöämme, että saadaan nämä parit maksut hoidetuksi pois. Pääasiassahan kortti on mukana vararahastona, jos vaikka tulee eteen isonpuoleinen menoerä tai muuta yllättävää. Yritämme kuitenkin selvitä käteisellä (ja Minnan Electronilla) niin pitkälle kuin mahdollista.

Kaikki majoituspaikat on nyt varattu ja niistä on maksettu varausmaksut. Lähtöön kuukausi ja yksi päivä.

Nyt alkaa noin puolet majoituksesta olla kunnossa, ne tärkeimmät paikat. Kaksi yötä Brightonissa, kaksi Ledburyssa, kaksi Islaylla ja kahdeksan yötä Lontoossa, vanhassa tutussa Bayswater Inn -hotellissa. Kaikki muut paikat ovat B&B-majataloja, eli eivät ihan halpoja. Lisäksi on se ensimmäinen Lontoon-yö Piccadilly Backpackers -hostellissa, joka varattiin netin kautta.

Nettivaraus (sähköpostilla) on toiminut mainiosti noiden pikkupaikkojen suhteen; Lontoon majoitus hoidettiin matkatoimiston kautta (käytiin paikan päällä Turun keskustassa).

Koska varsinaisia hostelliöitä tulee tosi vähän, niin emme investoi kalliisiin matkalakanoihin, vaan joko vuokraamme lakanat tai kuljetamme mukana omia pussilakanoita (toimivat kesäajan makuupusseina), jos rinkkoihin mahtuu eikä paina liikaa. Koepakkaus pitää tehdä jossain vaiheessa…

Loput paikat varataan joko netin kautta tai ex tempore. Luulen kyllä, että tehdään nettivaraukset, niin ei ole riskiä jäädä rannalle ruikuttamaan, jos yllättäen paikka onkin täynnä ja seuraavaan hostelliin pitkä matka. Ensin pitää vain saada luottokortti.

Korttihakemukseni on jo hyväksytty, nyt odotan vain sitä, että kuvakin hyväksytään (oma kuva – sateenkaarilippu) ja että valmis kortti tulee perille.

Olen ihan täpinöissäni taas, kun alkuhankaluuksien jälkeen kaikki tuntuu sujuvan niin kätevästi. Ja kun Minna sanoi, että kierrellään paljon pubeissa, niin innostuin lisää. Blogosfääristä löytyi Brightonin pubeja arvosteleva blogi ja luen nyt sen arkistoja läpi. Janottaakin vähän, mutta onneksi apu on lähellä…

A-R kommentoi, että junat voivat liikkua miten sattuu ja busseilla voi päästä halvalla, jos varaa ajoissa. Hyviä pointteja. Olemmehan me olleet tietoisia tästä, mutta jotenkin reililippu on vain ollut niin helppo. Nyt kuitenkin teimme hieman hintavertailua. Reililippu meiltä kahdelta maksaa 598 euroa (yksi maa, 8 matkustuspäivää kuukauden ajan). Tämän lisäksi olisi ollut pakko mennä muutamia matkoja busseilla.

Alustavan, mutta melko pitävän, matkasuunnitelmamme mukaan bussit ovat huomattavasti halvempi vaihtoehto. Tällä hetkellä olen saanut summaksi 210 euroa. Tämä siis sisältää matkustusta 8 päivänä. Ergo, enemmän työtä (pitää varata useampia matkoja etukäteen ja miettiä aikataulut tarkemmin), mutta pääsemme n. 400 euroa halvemmalla. Aika hyvä tuntiliksa.

Näiden laskelmien jälkeen on hyvin epätodennäköistä, että hankimme reililipun.

Olimme suunnitelleet aloittavamme matkan Skotlannista, mutta selvisi pian, että Islayn saarella on paikalliset festivaalit juuri kun olisimme menneet sinne. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hauskalta tapahtumalta (viskejä, musiikkia ja häppeninkiä joka lähtöön), mutta majoitusta on lähes mahdotonta järjestää kun paikat ovat jo täyteen varattuja. Lisäksi Islaysta saa varmasti festarien aikaan ihan erilaisen kuvan kuin “normaaliaikoina”. Uh, turistilaumoja (sanoo turisti, joka ei halua olla laumassa)!

Minusta paikan viehätys on juuri siinä, että se on vähän syrjässä eikä mikään turistirysä. Joten festareille sitten ehkä jollain toisella kerralla.

Matkan alkuosa taitaakin kulua Englannin puolella. Nyt on alustava reittisuunnitelma Lontoo – Oxford – Stratford-Upon-Avon – Ledbury ja Much Marcle – (Lontoo) – Brighton – Dover – Canterbury. Päiviä ei ole vielä mietitty, koska majoituspaikat ja junareitit ovat vielä auki. Ja koska odotamme tietoa Islaylta (eli onko majatalossa sijaa festarin jälkeisellä viikolla)…

Miiran loman ajankohta selvisi viime tipassa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Olimme sopineet Helsingin reissun jo aikoja sitten, joten vaihtoehdoksi jäi vain mennä Hulluille päiville pääkaupunkiseudulla. Lopulta päädyimme Jumboon. Olimme paikalla kahdeksalta ja saimme palvelutiskille vuoronumeron 495 (300 oli ensimmäinen) ja nettikoneille vuoronumero 139 (alkoivat nollasta).

Ensimmäisen tunnin palloilimme Jumbossa, mutta molemmat jonot olivat edenneet vain noin 20 numeroa, joten ajoin Miiran vanhempiensa luokse ja nukkumaan. Minä vietin appivanhempien kanssa pari tuntia ja sitten takaisin Jumboon. Olin paikalla aika tarkkaan klo 11 ja nettijono oli numerossa 81. Epätoivo meinasi vallata. En muista missä numerossa palvelutiskillä oltiin menossa, koska halusin ensisijaisesti nettikoneille.

Puoli kahdentoista maissa anoppi soitteli, missä mennään ja silloin nettijono oli vasta numerossa 91. Mutta sitten alkoi numerot liikkua nopeampaan. Ihmiset olivat kyllästyneet jonottamaan tai eivät vaan sattuneet olemaan paikalla. Viimeisen tunnin aikana numerot viuhuivat hurjaa tahtia, koska jo 12.30 minulla oli varaustuloste kädessä. Menopaluu HEL-LHR-HEL kahdelta hengeltä yhteensä 360,30 euroa. Kyllä kannatti jonottaa. Samalla sitten tuli ostettua lentosukat ja vaellussukat reissuakin varten (ja jotain pientä muutenkin, kyllä odottelu piti jotenkin palkita).

Matkalle lähdetään tiistaina 29.5. ja paluulento Suomeen maanantaina 18.6.

Meillä on hurjat suunnittelut menossa ja tämän hetken suurin ongelma on, miten pääsemme Kennacraigin lauttasatamasta Skotlannin reunoilta ihmisten ilmoille perjantai-iltana, kun lautta tulee satamaan 20.20. Luultavasti jätämme sen sattuman ja seikkailun varaan, pakko sieltä jotenkin on pois päästä, vaikka nyt näyttääkin siltä, ettei ainakaan julkisilla ole toivoa.