You are currently browsing the category archive for the 'Lontoo' category.
Olemme palanneet. Eilen söimme herkullisen lounaan siinä samassa kiinalaisessa ravintolassa, josta hain takeaway-ruokaa kolmena iltana. Täysin vatsoin (muttei liian) käytiin sitten hakemassa tavarat hotellista, käveltiin metroasemalle, vaihdettiin Oystercardit kertalippuihin ja matkustettiin yhdellä vaihdolla Heathrow’n kentälle.
Hotellissa, juuri kun oltiin järjestelemässä tavaroita ala-aulassa, kuultiin ja nähtiin kuinka eräs intialainen pariskunta sai huoneensa avaimen ja ohjeistukset kolmen yön majoitukseensa. Huone oli se sama, josta me olimme aamulla lähteneet!
Kentällä vielä vähän ostoksia ja hengailua, kun aikaa kerran oli. Parempi näin päin kuin kieli vyön alla laukaten ja hermoillen, ehditäänkö koneeseen. Yhdessä kentän kaupoista maistettiin Pimm’siä, joka on kaikista bussimainoksistakin päätellen brittien kesäjuoma. Ja tosi hyvältä se maistuikin ginger alen, lime- ja sitruunaviipaleiden kanssa. Ostettiin sitä pullo mukaan.
Pösilöitä suomalaisia nähtiin jo pian kentälle saavuttua sen verran, että otettiin etäisyyttä eikä vähään aikaan puhuttu keskenämme suomea. Onneksi koneessa viereen sattui ihan fiksuntuntuinen tyyppi, ja ne pahimmat pösilöt istuivat joko kaukana meistä tai jossain eri koneessa..
Kone oli erilainen kuin tulomatkalla; penkit olivat ahtaammat ja se söpö stuerttikaan ei ollut mukana. Tämän kapu tosin hoiti nousun paremmin kuin Suomen päästä lähtenyt – meno oli todella tasaista. Ruoka oli taas hyvää ja lisäpisteitä tuli ruisleivän palasta (melkein kuin pieni Reissumies, nam!).
Helsinki-Vantaalla piti odotella bussia jonkin aikaa, joten ei pidetty mitään kiirettä koneesta poistumisen tai muunkaan kanssa. Limu maksoi törkeän paljon kahvilassa, ja ostimmekin automaatista kännykällä limupullon (kalliimpaa kuin käteisellä, mutta silti halvempaa kuin kahvilassa). Matkaeväänä siis Lontoosta tuotu pieni sipsipussi, pari patukkaa ja se limu. Kotona vielä Yosa iltapalaksi ja ruokaa ulos pakastimesta..
Jäimme bussista pois Kaarinassa ja ennen kuin ehdin kaivaa kännykän kotelostaan soittaakseni taksin, vapaa taksi tuli kohti. Uskomattoman hyvä tuuri! Oltiin kotona viittä vaille kolmelta ja pienten järjestelyjen jälkeen (Minna latasi jo pesukoneen valmiiksi ja säätöihmeili jotain muutakin) nukkumaan. Oma peti paras peti; heräsin vasta puoli yhdeltä iltapäivällä.
Nyt on ensimmäinen koneellinen pyykätty, yksi jakso rästiohjelmia katsottu, edessä tavaroiden purkua, kuvien purku kamerasta, ruoanlaittoa ja vaikka mitä. Minna raportoinee lisää kun ehtii.
Tänään on viimeinen päivä Lontoossa ja Iso-Britanniassa muutenkin. Check-out hotellilta on jo tehty, mutta rinkat ja matkalaukku on vielä hotellin matkatavarasäilössä. Lontoo on tänään harmaa, sateinen ja viileä, joten on ihan hyvä aika poistua maisemista. Miira jaksaisi vielä olla reissussa pidempäänkin, mutta minä olen ihan tyytyväinen, että pääsemme kotiin. Oma sänky, oma koti ja saa tehdä itse ruokaa omassa keittiössä! Kolmen viikon matka meni yllättävän nopeasti, vaikka etukäteen pelkäsin, että tämä voi olla minulle liian pitkä aika. Tauko “omasta elämästä” oli todella tervetullut ja reissun ajaksi stressi on kaikonnut.
Tämän jälkeen menemme syömään lounasta ja sitten haemme tavaramme hotellilta ja suuntaamme Heatrow’lle. Lento lähtee 18.05 paikallista aikaa ja Suomessa olemme noin klo 23 paikallista aikaa. Sitten vielä bussimatka kotiin ja joskus kolmen aikaan yöllä pääsemme viimeinkin kotiovesta sisään.
Varusteista vielä sen verran, että jokaisen kannattaa hankkia lentosukat lentoja varten. Ne ovat erittäin miellyttävät jalassa ja olisi pitänyt tajuta laittaa ne jalkaan myös 9 tunnin bussimatkallemme.
Sunnuntain kohokohta oli, kun Charles ja Camilla ajoivat autolla ohi ja vilkuttivat meille (ja tuhansille muillekin). Odotimme kyllä Lissua, mutta kyllä se tuleva kuningaskin on ihan ok. Olimme siis seikkailuretkellä Buckinghamin palatsin liepeillä ja siellä oli Falklandin sodan 25-vuotismuistopäivään liittyvä iso tapahtuma (josta emme tienneet etukäteen mitään). Hengailimme hetken ihmettelemässä tilannetta ja näimme tosiaan C&C:n, kun he tulivat autolla talonsa (palatsinsa, asuntonsa, mikä lie) Clarence Housen portista ulos ja menivät varsinaiselle juhlapaikalle.
St. Jamesin puistossa ja The Mallin reunoilla oli ihan älyttömän paljon väkeä, jotka odottivat juhlan jälkeistä paraatia juhlapaikalta palatsille. Me emme jääneet odottamaan sitä, koska olimme saaneet jo kuninkaallisen vilkutuksen, vaan me lähdimme kiertelemään puistoa. Yksi orava oli niin kesy, että se olisi syönyt kädestä, jos minulla olisi vain ollut jotain annettavaa. Kun otin siitä kuvaa, niin se luuli kameraa isoksi herkkupalaksi ja tuli niin lähelle, että kuvaan olisi tullut vain sen nenä. Kun se totesi, että kamera ei ole iso herkkupala, se vetäytyi kauemmas poseeraamaan kameralle.
Kun saimme puistosta tarpeeksemme, Miiralla alkoi olla kova nälkä ja vessahätä (yllättäen Miiralla, yleensä se olen minä). Päädyimme sitten tuubilla lähipubiimme The Redaniin syömään. Kievin kanan ja pintin jälkeen elämä hymyili jälleen, mutta totesimme, että on aika siirtyä hotellille. Pakkaaminen odotti ja halusimme nähdä myös uutiset. Uutiset varmistivat meille sen, mitä olimme kuulleet puistossa paikan päällä: Lissu ei ollut juhlistamassa koko tapahtumaa, joten emme menettäneet mitään, vaikka emme jääneetkään paikalle. Olisimme kyllä voineet nähdä vilaukselta Thatcherin, mutta ainakaan minua rautarouva ei hetkauta.
Illalla tavaroiden pakkaus rinkkoihin ja matkalaukkuun. Välillä meinasi iskeä epätoivo, ettei kaikille tavaroille löydy paikkaa, mutta lopulta kaikki saatiin tungettua rinkkoihin. Matkalaukku tulee taas käsimatkatavarana ja siellä on kaikki tuliaiset. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei se paina yli kahdeksaa kiloa, koska sitten pitää taas säätää.
16.6., lauantai Lontoossa. Näköjään piti suunnitella piknikille menoa, että saatiin sadetta muutenkin kuin pari pikku kuuroa yöaikaan. Sateen takia piknik ei siis onnistunut, mentiin nettikahvilaan miettimään seuraavaa siirtoa.
Kun nettiaika loppui, alkoi jo olla vähän nälkä. Lähipubimme The Redan ei ollutkaan auki (lapuissa luki että auki yhdestätoista lähtien ja me olimme ovella joskus puolenpäivän jälkeen!), joten bussiin ja toiseen pubiin. Samalla jo lähemmäs keskustaa…
The Tyburn -pubissa oli aikamoinen ruuhka, mutta ruokaa ja siideriä saatiin ihan riittävän nopeasti. Minna söi pihvin ja uuniperunan, minä chili con carnea. Kun entisen hirttolavan lähettyvillä oltiin, käytiin seuraavaksi katsomassa Tyburnin luostaria, joka oli Bayswater Roadin varrella ihan lähellä. Kappeli on avoinna kaikille, ja opastetulle kierroksellekin olisimme päässeet, jos olisimme olleet paikalla sopivaan aikaan. Mutta puolentoista tunnin odotus olisi ollut vähän liian pitkä.
Hypättiin taas bussiin; satoi jälleen. Jäimme Mini-kaupan kohdalla pois ja ihailimme erilaisia avo- ja umpi-Minejä. Siitä kävelimme Hard Rock Cafén kulmalle ja kauppaan. Meillä oli liput “Holviin” (saatu ilmaiseksi silloin, kun olimme HRC:ssä syömässä), joten pitihän ne käyttää. Entisessä pankkiholvissa oli pieneen tilaan ahdettuna aika läjä rock-historiallista tavaraa, ja kyllähän niitä nyt muutaman minuutin pällisteli. “Opas” oli kyllä ihan naurettava tapaus: rock-äijämäisesti pukeutunut tyyppi, jonka vitsit eivät naurattaneet juuri ketään. Olisi vain ollut hiljaa..
Seuraava pysähdyspaikkamme oli pienehkö kahvila First Out, jossa joimme pannullisen teetä ja herkuttelimme suklaakakulla. Pitäähän välitankkaus muistaa! Sieltä sitten vähän kävelyä ympäri Sohoa, ellen ihan väärin muista, ja lopulta takaisin Bayswateriin. Iltapala, melko suklaapitoinen sellainen, ostettiin ruokakaupasta (M&S).
Päivän opetukset: jos haluat sadetta, suunnittele piknikkiä. Jos haluat jaksaa kävellä, muista välitankkaukset.
Illalla teki vielä mieli siideriä ja lukurauhaa (on melkein mahdotonta keskittyä kirjaan pienehkössä huoneessa, jossa TV on päällä), joten käväisin melkein hotellin kulmalla olevassa Prince Edward -pubissa. Se on muuttunut aika lailla sitten viime kerran – nyt se on isompi, valoisampi ja sieltä saa muutakin ruokaa kuin sandwichejä ja “ploughmanseja” lounasaikaan. Ja siideri oli halvempaa kuin vakiopaikassamme.
Join kaksi puolikasta, luin (onnistui hyvin melko kovasta taustamusiikista huolimatta) ja viimeisen lasin tyhjennyttyä lähdin hakemaan ruokaa. Jep, taas Magic Wok -ravintolaan. Iltapala (possua, cashew-pähkinöitä ja kasviksia, alkupalaksi kevätkääryleitä) syötiin siis omassa huoneessa, ja joskus puoliltaöin mentiin nukkumaan.
P.S. Kirjoitin viimeiset kaksi kappaletta edellisestä postauksesta, kun Minnan runosuoni (tai mikäliejuttuhomma) sanoi sopimuksen irti.
Sekä torstaina että perjantaina tuli haahuiltua kaupoissa. Harrastin samaa kuin kotonakin, eli kamalasti kävelyä ja tavaroiden tuijottelua, mutta mitään en ostanut itselleni (paitsi yhden tyynyliinan Debenhamsilta). Kyllä täällä rahaa saisi palamaan, mutta en minä mitään tarvitse. Muille löytyisi vaikka mitä, mutta olen hillinnyt itseäni aika hyvin.
Torstaina käytiin taas Pizza Expressissä, kun nälkä iski varoittamatta ja se oli lähellä ja kätevä ja listalla oli vielä monta hyvää jäljellä. Tällä kertaa otettiin pastat ja jälkkärit. Miiran suklaajälkkäri oli aika herkku, mutta kyllä minun juustokakkunikin oli hyvää.
Eilen lähdettiin viimeinkin käymään Greenwichissä. Meidän on jo monena päivänä pitänyt lähteä sinne, mutta aina on luvattu sadetta. Sadetta ei ole kuitenkaan yhtenäkään päivänä tullut, joten emme välittäneet eilisenkään sadetta luvanneesta säätiedotuksesta. Ensin kuitenkin kävimme King’s Crossin asemalla laiturilla 9 3/4 ottamassa kuvat itsestämme menemässä seinän läpi (teille, jotka ette tiedä, mistä on kyse, lukekaa JK Rowlingin Harry Potterit).
King’s Crossilta Bankiin ja sieltä DLR:n kyytiin ja suunnaksi Greenwich. Olin kuvitellut, etä matka olisi pidempi, koska asemia oli aivan tuhottomasti Bankin ja Greenwichin välillä, mutta asemat olivat ihan älyttömän lähellä toisiaan. Greenwichiin päädyttyämme suuntasimme ensin puistoon ja siellä Royal Observatoryyn. Tie ylös observatorioon oli aika hurja (=jyrkkä), mutta sitä tarpoessa huomasi, kuinka kunto on kohentunut jatkuvan kävelyn myötä. Royal Observatoryssa seisoimme nollameridiaanilla ja otimme kuvat itsestämme siinä seisoessamme (niin kuin kaikki muutkin paikalla olleet turistit, meidän kuvakulmamme oli vain eri).
Käveltiin alueella vielä vähän, otettiin kuvia vielä aika paljon ja suunnattiin rantaan. Ostimme liput jokiristeilypaatille (kolmanneksen alennus Travelcardilla) ja pian olimmekin vesillä kuuntelemassa pesunkestävän cockneyn selostusta jokivarren rakennuksista, historiasta ja tapahtumista. Matka kesti noin tunnin, mutta tuntui paljon lyhyemmältä. Taas räpsittiin paljon kuvia.
Päätepysäkiltä, Embankmentilta, keskustaan ja pari pyrähdystä kauppoihin. Ostimme mm. sushilaatikon Selfridgesin ruokaosastolta ja söimme välipalaa Oxford Streetin sivukadulla (oli muuten tosi hyvää sushia!). Sitten viimein hotelliin jalkoja lepuuttamaan, teelle ja töllön ääreen.
Tiistai oli shoppailupäivä. Pubilounaan jälkeen keskustaan ja mm. Debenhamsille. Samalla reissulla kierrettiin läpi pari kenkäkauppaa; kiikarissa Converse-tennareita minulle ja Miralle. Debenhams-keikka onnistui ja saatiin mitä etsittiinkin, minulle ostettiin tennarit Whiteley’sin urheiluvaatekaupasta (miksi mennä merta edemmäksi kalaan?) .
Illalla hain meille annokset kiinalaista ruokaa The Magic Wok -ravintolasta, jonka palvelu oli entisensä tasoista: nopeaa ja ystävällistä. Katsottiin vielä TV:stä Springwatch, lueskeltiin ja juteltiin vähän aikaa ja sitten nukkumaan.
Eilen käytiin vielä toisenkin kerran teatterissa, siinä Novelloa vastapäätä. Näytelmä oli Baskervillen koira, joka menee viimeisiä viikkojaan nyt. Se oli hulvaton versio vanhasta stoorista: kaikkia hahmoja esittää tasan kolme näyttelijää. Pikaisia asunvaihtoja, rooleista lipsumisia (“Mulla on todistajia..” katse yleisöön; “Aika pieni määrä todistajia.”) ja muuta hullua. Taas sai nauraa…
Koska kyseessä oli päivänäytös, shoppailtiin ensin Hamley’sillä ja vähän muuallakin, ja vähän ennen esityksen alkua syötiin Pizza Expressissä teatterin lähellä. Sen lista alkaa jo tulla tutuksi – mutta kun se vaan on niin hyvää!
Iltapala haettiin paikallisesta Tescosta ja syötiin Springwatchia katsellen. Samaan syssyyn tuhottiin pari tölkkiä siideriä per pää. Ajoissa nukkumaan – ja silti väsytti ihan liikaa tänä aamuna!
Seuraavaksi on tarkoitus lähteä kaupungille erikseen: Minna haluaa shoppailla lisää, minä en. Menen siis käymään paikallisessa partiomuseossa ja ehkä jossain muuallakin.
Ensimmäinen päivä Lontoossa meni melkeinpä kokonaan säätämiseen ja sähläämiseen. Kohokohtia:
- mukavan pubin löytäminen läheltä (eikä ollut edes ennestaan tuttu paikka)
- kahden aussin nopea tapaaminen linja-autoaseman lähellä; antoivat meille viikon Travelcardinsa, jotka olivat viela sen päivän voimassa (he olivat itse jo lähdössä pois)
- auringonpaisteesta nauttiminen puistossa
- hotellihuone, jonka ikkunat ovat puistoon, eivät takapihalle tai hissikuiluun päin
- vanhojen tuttujen paikkojen uudelleen löytäminen
- halpa ja herkullinen lounas läheisessä intialaisravintolassa
- suihku, joka tottelee heti
Toinen päivä (eli eilinen) kului jo melkein vakiintuneeseen tapaan: lounas ja pintti pubissa, vähän kävelyä siellä täällä (enimmäkseen Whiteley’s-ostoskeskuksessa), hieman ostoksia iltapalaksi.
Illalla kuitenkin lähdettiin kohti keskustaa ja teatteriin (bussilla kätevasti teatterin ovelle). Olin jo aiemmin ostanut netin kautta liput The Drowsy Chaperone -musikaaliin, nyt tarvitsi vain hakea liput kassalta (meidät oli jostain syystä siirretty paremmille paikoille ensimmäiselle parvekkeelle, jipii!). Ehdimme vielä kipaista naapuriteatterissa kysymässä lippuja toiseen esitykseen – ja sekin onnistui.
The Drowsy Chaperone (Novello-teatterissa) oli hulvaton pieni musikaali 20-luvun tyyliin. Päähenkilönä oli “nojatuolimies”, musikaalin fani, joka selosti tapahtumia, kommentoi ja ihkutti… jotenkin tutunoloisesti. Nimiosassa oli Elaine Paige, ja ihanan sarkastista hovimestaria esitti Nickolas Grace, jonka joku saattaa muistaa 80-luvun Robin Hood -sarjasta, Nottinghamin sheriffin osasta.
Nautimme esityksestä ihan täysillä, nauroimme itsemme kipeiksi (kuten suunnilleen kaikki muutkin) ja koska näytelmä oli lyhyt eika sisaltanyt väliaikaa, poistuimme hyvissä ajoin keskustan vilinästä ja palasimme “meille” juhlimaan vähän. Oli nimittain seurustelumme 7. vuosipäivä. Iltapalaksi nautittiin mansikoita ja ananasta suklaamoussen kera (tai ilman), seka hyvää australialaista jälkiruokaviinia nimeltään Hermit’s Hill.
Elämä on lyhyt, syö jälkiruoka ensin: lopuksi minä tuhosin viela pari bagelia juuston kanssa, Minna yhden sekä muutaman suolakeksin. Sitten oltiinkin jo petivalmiita, Minna reilusti ennen minua.
Hyvä päivä.
Aika kuluu todella nopeasti matkaessa. En voi käsittää, että olemme taas Lontoossa ja koko loppureissun pysymme vain täällä. Hotellimme Bayswater Innin lähellä on monta nettikahvilaa, joten saamme lähipaivina päivitettyä blogin ajan tasalle ja minä pääsen myös hoitamaan laskuja ja muuta mukavaa.
Viime yön vietimme bussissa. En voi suositella lämpimasti 9 tunnin matkustusta bussissa, mutta se on kuitenkin kätevä tapa päästä Edinburghista Lontooseen. Maksoimme matkasta yhteensä 4 puntaa, eikä paljon halvemmalla voi enää missään yöpyä. Nukkumismukavuudesta ei kylla kannata puhua mitään.
Hotellihuoneemme on valmis kolmelta iltapäivälla ja nyt olemmekin vain kuluttaneet aikaa. Vielä syömaan ja pintille ennen suihkuun pääsyä. Taas on aika lopussa nettikoneella, joten myöhemmin lisää.
(Alkuperaiset muistiinpanoajat ja -paikat lihavoituja)
Eilen herätys klo 7. Olin ensimmäisena ylhaalla ja revin Minnaa petistä… klo 8.18 jo pihalla tilaamassa taksia, joka tuli melkein heti.
Linja-autoasemalla taas yksi korttilöytö*, tavattiin lyhyesti Eija, joka kertoi menevansa kesä-heinäkuussa Edinburghiin, ja Minna puhui “näköpuhelun” opiskelukaverinsa Tanjan (joka oli samassa bussissa kuin Eija) kanssa.
Portilla 13.05: Lentokentän turvatarkastus oli tiukanpuoleinen: minut taputeltiin lapi ja “sain” näyttää melkein kaikki taskuissakin olevat tavarat, kun avainketju piippasi metallinpaljastimessa. Minna taas sai purkaa käsimatkatavarana olevan pikkureppunsa, koska se oli taynna elektroniikkaa.
Kentällä tehtiin yksi ostos, rannekello Minnalle, kun tajuttiin, etteivat kännykät ehka ole koko ajan päällä. Juotiin myos yhdet samppanjat viinibaarissa (Laurent Perrier Rose, brut – herkkua!).
Ilmassa 1.35 pm brittiaikaa: Koneessa oli ihq stuertti! Ruokana oli vaaleaa naudanlihakastiketta, herneita ja röstiä (kivaa, muistaakseni aina on joutunut syömaan jotain kanaa). Lukemisena Ilta-Sanomat yo-liitteineen, muuta ajanvietetta mm. kuvaaminen (uuh, upeita pilviä! Wau, ollaan söpöjä yhdessä – muttei ehka yhta söpöja ku se stuertti!)…
Piccadilly Backpackers 5.59 pm: Osattiin ulos kentältä ja ostettiin metroasemalta heti Oystercardit, joihin ladattiin rahaa reilun päivän tarpeisiin. Aamulla ladataan lisää jos tarpeen, viikoksi aikaa kun tullaan takaisin Lontooseen (plus arvoa, ollaan kuitenkin 8 yötä). Metrolla Piccadillylle ja suoraan hostelliin – oli helppo löytää. Laitettiin pedit (podit) kuntoon, järjesteltiin tavaroita jne… ja sitten taas liikkeelle.
10.15 pm: Aiottiin kayda Victoria Stationilla vähän tutkimassa paikkoja, ettei aamulla tarvitsisi enää etsiä mitään. Nähtiin sinne menevan bussin perävalot, ja seuraavaa saatiinkin sitten odottaa. Sitä odotettiin, kaveltiin seuraavalle pysäkille ja odotettiin… ja odotettiin…
Lopulta oltiin niin väsyneita ja tympiintyneitä odotteluun – ja nälkäisia, mika vain kasvatti käyraa – etta lähdettiin kävelemaan. Käveltiin Hard Rock Caféhen, eika yhtään oikeaa bussia mennyt vieläkään ohi (toiseen suuntaan niitä kylla meni pilvin pimein)! Syötiin itsemme täyteen ja juotiin Magnersia – pintin pullo maksoi vaivaiset £4,25! Tultiin toisella bussilla takaisin hostelliin ja mentiin suoraan petiin.
Ai niin, matkalla ostettiin välttämättömyyksiä Bootsilta: käsidesi, haavapyyhkeita (varmuuden vuoksi), särkylääkkeitä ja kaksi pulloa Coca-Colaa.
30.5.
Bussissa 12.42 pm: Heratys 7.30, pikapesu ja pakkaus, ulos noin 8.30. Bussilla (nyt tuli!) Victoria Stationille, josta käveltiin lyhyehko matka Victoria Coach Stationille ja jätettiin matkalaukku sailöön. Se haetaan 10.6. kun palataan Lontooseen. Läheisesta ostoskeskuksesta ostettiin pieni Lontoon karttakirja, eväita/aamupalaa ja juotavaa. Seuraavaksi haahuiltiin rautatieasemalla ja etsittiin nettikahvilaa (kuten sielta ostariltakin); ei löytynyt. Adapteri kylla löytyi ja se ostettiin.
Linja-autoasemalla oli reilu tunti aikaa istua ennen Brightonin bussin lähtöä: syötiin, käytiin vessassa, istuskeltiin kaikessa rauhassa.
NYT, Brighton: Bussi oli jonkin verran myöhässä ja lisää aikaa tuhraantui sadesuojien kanssa sählätessa; alhaalla, rannan tuntumassa oli kamala tuuli. Sadetta vahan välia, hiostavaa ja – uh. Ei kiva. Mutta majapaikkaan käveltiin, sinne oli helppo löytää. Omistaja ihmetteli ja kehui moista “urotyötä”, mutta eihän matka ollut pitka. Paremmalla säälla ja vähemmilla varusteilla sen olisi kavellyt ihan tyytyväisena, nyt “vähän” taas potutti mokoma keli.
Huone on pikkuisen, kapean Pink Housen yläkerrassa, oikein viihtyisä ja hyvän kokoinen (olemme talla hetkella ainoat vieraat). Levitettiin heti itsemme ja tavaramme, relattiin ja juotiin teemukilliset. Puoli viiden aikaan lähdettiin taas liikkeelle, mutta ensin oli hoidettu raha-asioita, juteltu Suen kanssa menomestoista ja muista paikoista. Saatiin mm. ohjeet tähän nettikahvilaan, joka on siisti ja vaikuttaa hyvältä. Minna juttelee juuri Miran kanssa mesessa; sähköpostit on jo tsekattu. Tunti maksaa £1,50, ja tanne tullaan varmaan huomennakin.
Seuraava tehtävä: ruokaa ja juomaa.
*Olin juuri edellisenä päiväna löytänyt yhden pankkikortin ja vienyt sen lähimpaan ko. pankin konttoriin (onneksi se oli tosi lähella!): nyt kortti ja samassa kotelossa ollut Kela-kortti piti käyda jattamassa linja-autoaseman lipunmyyntiin.

Viimeisimmät kommentit