32 tunnin matkustusputki

Maanantaiaamulla lähdimme Ledburysta liikkeelle yhdeksän pintaan aamulla. Kävelimme keskustaan, jossa shoppailimme ja odotimme bussiamme, jonka piti tulla 10.55. Se oli 15 minuuttia myohassa, mutta olimme silti ajoissa Birminghamissa. Birminghamia olisi ollut kiva kierrellä, mutta ei painavien rinkkojen kanssa. Tapoimme siis aikaa bussiasemalla, nettikahvilassa ja minä kavin ostamassa meille ruokaa Bullringin Selfridgesilta (hyvia salaatteja, suosittelen).

Viimeinkin 18.45 bussimme lähti kohti Manchesteria. Torkuin osan matkasta ja Miira luki. 21.30 olimme Manchesterin bussiasemalla, joka on ihan Gay Villagen kyljessa. Kavelimme Canal Streetin lapi ja tsekkailimme paikallisia homoja. Samanlaisia ne on joka puolella… Kävimme muutaman korttelin paassa Wetherspoon-ketjun The Paramount -pubissa syomassa burgerit ja juomassa pintit ja sitten taas bussiasemalle odottamaan. Manchesterissa bussiasema oli paljon miellyttävämpi kuin Birminghamissa. Miira jo vannotti minut lupaamaan, ettemme koskaan palaa Digbethiin.

Bussimme Glasgow’hin oli myohassa. Sen piti lahtea 0.50, mutta paasimme liikkeelle vasta 1.25. Olimme silti lahes aikataulussa perilla Glasgow’ssa eli tiistaiaamuna puoli kuuden jalkeen. Bussimme Kennacraigin lauttasatamaan lähti yhdeksältä, joten taas oli aikaa tapettavana. Väsymys painoi aika paljon, silla en nukkunut kovin hyvin bussissa. Miira sen sijaan kuorsasi kuin pieni possu, tahdissa toisella puolella kaytavaa istuneen miehen kanssa.

Miira kavi hakemassa laheisesta Pret a Manger -kahvilasta matkalle leipiä ja mina kavin bussiaseman kaupassa ostamassa riistohinnoilla vähän syomista. Kaupassa oli kaksi suomalaista ja oli hauska kuunnella pitkasta aikaa suomea jonkun muun kuin Miiran ja itseni puhumana. Loppujen lopuksi tuo suomalainen pariskunta paatyi samaan bussiin kuin mekin.

Bussi Kennacraigiin lahti ajallaan. Alkumatkan torkuin, mutta kun päästiin keskelle ei mitaan, niin oli pakko alkaa seurata ymparistöä. Aivan upeita maisemia! Pysahdyimme hetkeksi Inverarayhin ja jalottelimme, mutta sitten matka jatkui taas kohti Kennacraigia. Sinne päästyämme ostimme vain meno-paluuliput Islaylle ja hyppasimme lauttaan. Lautalla olimme enimmäkseen kannella. Keli oli hyva ja maisemat ihan jees…

Tässä vaiheessa olimme olleet reissussa 28 tuntia. Aika nuutunut olo, vaikka olimmekin yrittäneet siistiytya Glasgow’n asemalla. Islaylla olimme perilla15.20. Tulimme Port Elleniin (normaalisti tama lauttavuoro tulisi Port Askaigiin, mutta sen satama on edelleen kiinni, avattaneen ensi viikolla) ja kun kävelimme lautasta ulos, huomasimme, etta Islayn 2. ja 3. yön majapaikkamme (B&B-paikka 40 Pier Road) on ihan sataman kyljessa. Meillä oli kuitenkin varattuna paikat Port Charlottessa, joten paikallisbussia odottamaan. Saimme odottaa noin tunnin, kunnes bussi tuli. Bussin vaihto Bowmoressa (Islayn pääkaupunki, tosi iso city ) ja Port Charlottessa olimme viimein viiden jalkeen.

Hostelli oli ihan lahella bussipysäkkia. No okei, mita muuta voi odottaa, kun kylässä on yksi katu? Hostellissa pääsimme viimein pesemään pyykkiä! Pesimme kaksi koneellista, jotka kuivausrumpu kuivatti ja sen jalkeen kaikki vaatteemme olivat puhtaita. Mika ihana tunne päästä suihkuun, saada pestyä likapyykkia ja sitten painua pehkuihin ja vain nukkua, vaakatasossa!

Pitää jatkaa eilisen ja tämän paivan Islayn seikkailuista myohemmin, olen nyt viettanyt aivan liian kauan tässä koneella. Miira on kaynyt jo kahdessa tislaamossa, mutta mina skippasin ne, koska halusin shoppailla (kävin kahdessa kaupassa ja toinen niista oli posti), hoitaa laskuja nettipankissa ja tietenkin päivittää. Tämä nettikahvila on jotenkin söpö. Täälla ei ole ketaan muuta kuin minä, vain lappu, jossa lukee hinnat ja kulho, mihin maksu jätetaan… Ovet auki kaiken päivää. Iltaisin täällä on ilmeisesti enemman populaa (ja nuorisoa) paikalla.

Mutta nyt kavelemaan kolmisen mailia Ardbegin tislaamoon, jossa syömme lounasta. Miira taitaa olla jo perillä.

Pako linja-autoasemalta

Coverit ylipirteistä 60- ja 70-lukujen hiteistä, ihmismassat (aina välillä tungos, sitten hiljaista) ja paikoillaan istuskelu alkoivat olla liikaa. Aikomuksenamme oli kävellä paikalliseen isoon ostoskeskukseen, Bull Ringiin, mutta matkalla sinne huomasimme nettikahvilan, jonka viimeksi olimme missanneet. Tunnin istunto 1,30 x 2… eli täällä istutaan.

3.6. Leadon House: Eilen käveltiin Ledburyn keskustasta hotelliin ja matkalla poikettiin (tai Minna poikkesi, mina vahdin tavaroita ulkopuolella) Somerfield-nimisessa kaupassa ostamassa vähän evästä ja nenäliinoja – joko tämä on flunssaa tai tosi paha heinänuha. Minna epailee jälkimmäistä.

Matka hotellille tuntui aika pitkältä kuumassa ja aurinkoisessa säässä, mutta perille päästiin. Heti sisään tultua tavattiin Jan, toinen omistajista, joka näytti meille huoneemme (numero 2, toinen kerros), ohjeisti ja hössötti vähän. Mentiin ylös, purettiin tavaroita, juotiin kupilliset teetä ja lähdettiin tutkimaan paikkoja. Kierreltiin pihaa ja puutarhaa, ja kun muut vieraat menivät syömään, päädyttiin oleskeluhuoneeseen istumaan.

Kun muut tulivat takaisin, minä olin lukemassa ja Minna sudokujen kimpussa. Muut ovat kaksi vanhaa pariskuntaa, ja niistä toisen toinen puolisko (rouva Mikälie) kuulostaa ihan yhdeltä Eläimellista menoa (Creature Comforts) -sarjan hahmolta. Ties vaikka olisikin sama tyyppi; Nick Park nimenomaan äänitti ihan tavallisten brittien juttuja ja teki sitten niihin liittyvät savianimaatiot.

Toisten vetäydyttya yöpuulle tms., me maksoimme oman oleskelumme (käteisella, mika oli kuulemma hyvin poikkeuksellista) ja ostimme baarista yömyssyt; minulle Laphroaig, Minnalle Amontillado. Tavattiin isäntäkin, Mike, joka hoiti raha-asiat ja myi meille ne drinkit. Näyttää aika tarkalleen siltä kuin olin kuvitellutkin: laiha ja harmaa, muttei oikeastaan vanhanoloinen (toisin kuin Jan, joka on minusta ihan mummo).

Yömyssyjen jalkeen mentiin ylös – ei siis lähdetty kylälle, vaikka niin olikin alun perin suunniteltu – ja rentouduttiin. Lisää teetä, vähän iltapalaa (hyvää rouheleipää ja Wensleydale-juustoa! Se muuten on makunsa puolesta aika Turunmaan tyyppista, mutta hyvin murenevaa ja mahdotonta höylätä) ja TV:n tuijottelua.

Aamupala 8.30: täysi englantilainen aamiainen. Hyvää! Vähän sen jälkeen laitettiin pikkureput kuntoon ja lähdettiin kävelemään kohti Much Marclea n. klo 9.45. Liikennettä oli yllättävän paljon eikä tien vieressa ollut ollenkaan jalkakäytävää, mutta onneksi siihen oli leikattu kapea nurmikonpätkä, jolle voi väistää autoja ja jolla voi myos kävellä.

Oli taas aika kuuma, vaikka aurinko ei koko aikaa paistanutkaan (illalla kyllä huomattiin, etta nahka oli parista kohtaa palanut). Vähän mäkinen maasto ja se, että aina välillä piti pysähtyä ottamaan kuvia, hidastivat matkantekoa lisää.. Perillä Weston’silla oltiin 11.50, mutta ennen sitä oli kayty Much Marclen postissa (pieni kauppa/asiamiesposti tienristeyksessä) ostamassa mehujäät. Ne syötiinkin ennen viimeistä etappia.

Weston’silla kierreltiin kaupassa ja pihalla, adoptoitiin omenapuu (molempien nimillä), maisteltiin siidereitä, ja kun alkoi nousta päähän, päätettiin mennä lounaalle samassa pihassa olevaan Scrumpy House -ravintolaan. Siidereitä oli ihanan paljon, joukossa monta meille ennestään tuntematonta, joten maisteltavaa piisasi.

Scrumpy House alkoi täyttyä, mutta saimme paikan pihalta, kuten olimme halunneetkin. Minna otti alkupalaksi kasviskeittoa (ehkä peruna-parsakaali), minä keitettya parsaa. Pääruoaksi söimme kumpikin paahtopaistia (Traditional Sunday roast), joka oli mureita, ohuita, herkullisia siivuja tosi hyvassa kastikkeessa, lisukkeinaan perunoita, keitettyja kasviksia, piparjuuritahnaa ja Yorkshire pudding.

Ruoan jalkeen ostettiin liput panimokierrokselle (5 puntaa/kpl), ja jossain vaiheessa ostettiin siideripinssit ja muutama postikortti. T-paitoja ei juurikaan ollut, joten jos niita tosissaan halutaan, ne pitää tilata nettikaupasta.

14.30 alkanut ja siis päivän viimeinen kierros oli tosi mielenkiintoinen ja Oliver, opas, tosi sympaattinen. Kierroksen jälkeen taas ilmaisia maistiaisia, mutta olimme kilttejä ja otimme vain ne yhdet, jotka oli kaadettu kaikille valmiiksi – muut maistelivat enemmän, mutta he eivät olleetkaan jo aiemmin testailleet yhtä shun toishta… Ostimme mukaan kaksi siideripulloa (Oak Conditioned Medium Sweet ja Oak Conditioned Extra Dry) sekä pienen pullon omenalikööriä (joka ei ole Weston’sin tuote).

Paluumatkaa ei enää haluttu kävellä, joten soitettiin taksi. Sen saaminen oli yllättävän vaikeaa – eikä nyt ole vain kyse minun puhelinkammostani. Kaksi ensimmäistä taksia oli jossain ajossa ja vapaita vasta monen tunnin kuluttua, kolmannen numerossa ei vastattu ollenkaan ja vasta neljäs tärppasi. Se tuli noin vartin kuluttua, mutta oli vaikea tunnistaa, kun taksikaarta ei ollut eikä muitakaan selkeitä merkkejä. Ainoastaan takarekkarin vieressä oli joku erikoinen kilpi (josta ei paljon muuta ehditty nähdä, kuin etta se oli vihreä). Matka Leadon Houseen maksoi seitsemän puntaa eika kauan kestänyt.

Illalla ruokailtiin hotellissa: possupaistia kummallekin, Minnalle alkupalaksi taas kasviskeittoa (porkkana-selleri), minulle savulohi-rapupateella täytetty tomaatti. Ruoan jälkeen vetäydyttiin omiin oloihimme, juotiin taas teetä, pakattiin, käytiin suihkussa, juotiin pois ne kaksi siideriä ja simahdettiin puoliltaöin. Minna tosin nukahti jo puolta tuntia aiemmin, ja minä join hänen siiderinsä loppuun (se Extra Dry oli kuin omenasamppanjaa, tosi hyvää!).

4.6. Ledbury: Aamupala klo 8, samanlainen kuin eilenkin. Sitten loppujen tavaroiden pakkaaminen, eilisen päivällisen laskun maksaminen (iih, pääsin kayttamaan luottokorttia ja näpyttelemään PINniä!) ja sitten menoksi. Pihalta otettiin viela pari kuvaa.

Käveltiin Ledburyn keskustaan, jossa pienta shoppailua (eväita, nenäliinoja, postimerkkeja) ja korttien postitus. Bussi oli myöhässä ja kuski ajoi kuin sekopää Malvernin kukkuloilla päästäkseen takaisin aikatauluun. Matkapahoinvointilääke tuli tarpeeseen, onneksi olin älynnyt ottaa sen mukaan käsimatkatavaroihin!

Digbeth Coach Station, Birmingham: tapettiin aikaa, istuskeltiin, kaytiin netissä riistohinnasta (11 minuuttia £1) huolimatta…

Tämän nettikahvilasession jälkeen luultavasti etsitään jotain ruokaa ja sitten palataan linja-autoasemalle. Bussi lahtee 18.45.

Digbeth

Tapamme aikaa Birminghamin Digbethin asemalla. Jalat on niin kuolleita kävelystä, ettemme aio tehdä paljon muuta kuin hengailla täällä. Ankeata, mutta joskus sita on levättäväkin.

Eilen oltiin Weston’sin panimolla ja kivaa oli! Lisää myöhemmin. Kohta loppuu aika nettikoneella.

Tänään viela Manchesteriin ja sieltä yöllä Glasgow’hin. Aamulla suuntaamme Kennacraigin lauttasatamaan ja sieltä Islayn saarelle. Matkaa on viela siis paljon jäljellä.