You are currently browsing Minna's articles.
Tänään on viimeinen päivä Lontoossa ja Iso-Britanniassa muutenkin. Check-out hotellilta on jo tehty, mutta rinkat ja matkalaukku on vielä hotellin matkatavarasäilössä. Lontoo on tänään harmaa, sateinen ja viileä, joten on ihan hyvä aika poistua maisemista. Miira jaksaisi vielä olla reissussa pidempäänkin, mutta minä olen ihan tyytyväinen, että pääsemme kotiin. Oma sänky, oma koti ja saa tehdä itse ruokaa omassa keittiössä! Kolmen viikon matka meni yllättävän nopeasti, vaikka etukäteen pelkäsin, että tämä voi olla minulle liian pitkä aika. Tauko “omasta elämästä” oli todella tervetullut ja reissun ajaksi stressi on kaikonnut.
Tämän jälkeen menemme syömään lounasta ja sitten haemme tavaramme hotellilta ja suuntaamme Heatrow’lle. Lento lähtee 18.05 paikallista aikaa ja Suomessa olemme noin klo 23 paikallista aikaa. Sitten vielä bussimatka kotiin ja joskus kolmen aikaan yöllä pääsemme viimeinkin kotiovesta sisään.
Varusteista vielä sen verran, että jokaisen kannattaa hankkia lentosukat lentoja varten. Ne ovat erittäin miellyttävät jalassa ja olisi pitänyt tajuta laittaa ne jalkaan myös 9 tunnin bussimatkallemme.
Sunnuntain kohokohta oli, kun Charles ja Camilla ajoivat autolla ohi ja vilkuttivat meille (ja tuhansille muillekin). Odotimme kyllä Lissua, mutta kyllä se tuleva kuningaskin on ihan ok. Olimme siis seikkailuretkellä Buckinghamin palatsin liepeillä ja siellä oli Falklandin sodan 25-vuotismuistopäivään liittyvä iso tapahtuma (josta emme tienneet etukäteen mitään). Hengailimme hetken ihmettelemässä tilannetta ja näimme tosiaan C&C:n, kun he tulivat autolla talonsa (palatsinsa, asuntonsa, mikä lie) Clarence Housen portista ulos ja menivät varsinaiselle juhlapaikalle.
St. Jamesin puistossa ja The Mallin reunoilla oli ihan älyttömän paljon väkeä, jotka odottivat juhlan jälkeistä paraatia juhlapaikalta palatsille. Me emme jääneet odottamaan sitä, koska olimme saaneet jo kuninkaallisen vilkutuksen, vaan me lähdimme kiertelemään puistoa. Yksi orava oli niin kesy, että se olisi syönyt kädestä, jos minulla olisi vain ollut jotain annettavaa. Kun otin siitä kuvaa, niin se luuli kameraa isoksi herkkupalaksi ja tuli niin lähelle, että kuvaan olisi tullut vain sen nenä. Kun se totesi, että kamera ei ole iso herkkupala, se vetäytyi kauemmas poseeraamaan kameralle.
Kun saimme puistosta tarpeeksemme, Miiralla alkoi olla kova nälkä ja vessahätä (yllättäen Miiralla, yleensä se olen minä). Päädyimme sitten tuubilla lähipubiimme The Redaniin syömään. Kievin kanan ja pintin jälkeen elämä hymyili jälleen, mutta totesimme, että on aika siirtyä hotellille. Pakkaaminen odotti ja halusimme nähdä myös uutiset. Uutiset varmistivat meille sen, mitä olimme kuulleet puistossa paikan päällä: Lissu ei ollut juhlistamassa koko tapahtumaa, joten emme menettäneet mitään, vaikka emme jääneetkään paikalle. Olisimme kyllä voineet nähdä vilaukselta Thatcherin, mutta ainakaan minua rautarouva ei hetkauta.
Illalla tavaroiden pakkaus rinkkoihin ja matkalaukkuun. Välillä meinasi iskeä epätoivo, ettei kaikille tavaroille löydy paikkaa, mutta lopulta kaikki saatiin tungettua rinkkoihin. Matkalaukku tulee taas käsimatkatavarana ja siellä on kaikki tuliaiset. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei se paina yli kahdeksaa kiloa, koska sitten pitää taas säätää.
Sekä torstaina että perjantaina tuli haahuiltua kaupoissa. Harrastin samaa kuin kotonakin, eli kamalasti kävelyä ja tavaroiden tuijottelua, mutta mitään en ostanut itselleni (paitsi yhden tyynyliinan Debenhamsilta). Kyllä täällä rahaa saisi palamaan, mutta en minä mitään tarvitse. Muille löytyisi vaikka mitä, mutta olen hillinnyt itseäni aika hyvin.
Torstaina käytiin taas Pizza Expressissä, kun nälkä iski varoittamatta ja se oli lähellä ja kätevä ja listalla oli vielä monta hyvää jäljellä. Tällä kertaa otettiin pastat ja jälkkärit. Miiran suklaajälkkäri oli aika herkku, mutta kyllä minun juustokakkunikin oli hyvää.
Eilen lähdettiin viimeinkin käymään Greenwichissä. Meidän on jo monena päivänä pitänyt lähteä sinne, mutta aina on luvattu sadetta. Sadetta ei ole kuitenkaan yhtenäkään päivänä tullut, joten emme välittäneet eilisenkään sadetta luvanneesta säätiedotuksesta. Ensin kuitenkin kävimme King’s Crossin asemalla laiturilla 9 3/4 ottamassa kuvat itsestämme menemässä seinän läpi (teille, jotka ette tiedä, mistä on kyse, lukekaa JK Rowlingin Harry Potterit).
King’s Crossilta Bankiin ja sieltä DLR:n kyytiin ja suunnaksi Greenwich. Olin kuvitellut, etä matka olisi pidempi, koska asemia oli aivan tuhottomasti Bankin ja Greenwichin välillä, mutta asemat olivat ihan älyttömän lähellä toisiaan. Greenwichiin päädyttyämme suuntasimme ensin puistoon ja siellä Royal Observatoryyn. Tie ylös observatorioon oli aika hurja (=jyrkkä), mutta sitä tarpoessa huomasi, kuinka kunto on kohentunut jatkuvan kävelyn myötä. Royal Observatoryssa seisoimme nollameridiaanilla ja otimme kuvat itsestämme siinä seisoessamme (niin kuin kaikki muutkin paikalla olleet turistit, meidän kuvakulmamme oli vain eri).
Käveltiin alueella vielä vähän, otettiin kuvia vielä aika paljon ja suunnattiin rantaan. Ostimme liput jokiristeilypaatille (kolmanneksen alennus Travelcardilla) ja pian olimmekin vesillä kuuntelemassa pesunkestävän cockneyn selostusta jokivarren rakennuksista, historiasta ja tapahtumista. Matka kesti noin tunnin, mutta tuntui paljon lyhyemmältä. Taas räpsittiin paljon kuvia.
Päätepysäkiltä, Embankmentilta, keskustaan ja pari pyrähdystä kauppoihin. Ostimme mm. sushilaatikon Selfridgesin ruokaosastolta ja söimme välipalaa Oxford Streetin sivukadulla (oli muuten tosi hyvää sushia!). Sitten viimein hotelliin jalkoja lepuuttamaan, teelle ja töllön ääreen.
Perjantai 8.6. oli viimeinen aamumme Islaylla. Majapaikassamme 40 Pier Roadilla oli vain kaksi huonetta ja toisessa oli yksin matkustava keski-ikäinen mies. Graham Birminghamista oli miellyttävä ja utelias kuulemaan meistä ja Suomesta. Graham oli juuri lopettamassa aamupalaansa, kun me saavuimme keittiöön ja pari kertaa hän pyysikin anteeksi, että häiritsee syömistämme kyselyillään.
Graham lähti Islaylta samalla lautalla kuin me, joten jatkoimme keskustelua sielläkin. Hän oli kiertämässä viikon ajan saaria autollaan ja oli kovin ymmällään, miten me olimme eksyneet Islaylle. Miira selitti viskistä ja sehän riittää hyvin syyksi. Kun Graham kuuli, että olimme olleet pikaisesti myös Birminghamissa, hän halusi tietää, mitä mieltä olimme. Kun kerroimme, että olimme viettäneet enimmäkseen aikaa Digbethin linja-autoasemalla, hän oli hyvin pahoillaan, että olimme joutuneet viettämään aikaa siellä. Yhdessä myös ihmettelimme Bullringin ostoskeskusta ja Selfridgesin jännää ulkomuotoa (kuplahirvitys vanhan kirkon vieressä).
Tiemme erosivat lauttamatkan aikana ja päätimme Miiran kanssa, että annamme Grahamille sähköpostiosoitteemme, jos vielä törmäämme häneen lautalla (Graham oli eleineen ja puhetyyleinen hyvin kotoisa, vaikutti ihan siltä, että hän kuuluu vähemmistöperheeseemme). Norjassa hän oli jo käynyt, mutta Ruotsi, Suomi ja Tanska olivat vielä käymättä, joten jos hän joskus päätyisi Suomeen ja Turkuun, hän voisi ottaa yhteyttä. Graham oli tarjoutunut näyttämään paikkoja Birminghamissa. Risteilyn lopuksi Graham löytyikin ja vaihdoimme yhteystiedot. Miira antoi Grahamille myös Turku-pinssinsä (pitää käydä ostamassa Miiralle uusi).
Kennacraigin lauttasatamassa hyppäsimme bussiin ja saimme taas ihailla aivan käsittämättömän upeita maisemia. 3,5 tunnin bussimatka meni nopeasti, mutta heti kun pääsimme Glasgow’n linja-autoasemalle, kaipasimme takaisin Islayn rauhaan. Glasgow’ssa oli liikaa ihmisiä ja hälyä, eikä linja-autoaseman kahvilan paikallinen yrmytäti kassalla auttanut asiaa yhtään. Busseja Edinburghiin meni jatkuvalla syötöllä, mutta menimme sillä, johon olimme liputkin hankkineet. Glasgow’n ja Edinburghin välillä oli myös upeita maisemia, mutta totesimme, etteivät ne oikein tunnu missään, kun on juuri tullut paikasta, jossa kaikki oli paljon upeampaa. Edinburghin linna oli kyllä pramea ja hienosti valaistu iltahämärissä.
Edinburghin linja-autoasemalta kävelimme hostelliin ja kirosimme mäet matkalla muutamaan otteeseen (vaikkakin vain yhden mäen aikana, mutta siinä mäessä oli mäkeä ihan tarpeeksi). Hostellissa meitä odotti 8 hengen huone, joista vain kaksi sänkyä oli varattu, kun me saavuimme. Yksi australialainen tyttö saapui puolisen tuntia meidän jälkeen. Emme koskaan kunnolla nähneet kahta muuta tyttöä (he tulivat myöhään nukkumaan ja nukkuivat aamulla, kun lähdimme), mutta he olivat ilmeisesti pidempään tavaroiden määrästä ja niiden levinneisyydestä päätellen. Australialainen tyttö meni nukkumaan meitä ennen ja lähti hostellista jo ennen kahdeksaa.
Perjantai-ilta oli aika rauhaton Edinburghissa (eiköhän ne ole joka paikassa, mutta me olemme niin keskiäkäisiä nykyään, ettemme ole koskaan liikkeellä perjantai-iltaisin), joten kävimme vain pikaisesti lähipubin yläkerran loungessa pintilla ja sitten nukkumaan.
Aamulla suihku, tavaroiden pakkaus ja hampaiden pesu. Arvostin kovasti sitä tyttöä, joka oksensi edellisen illan juomiaan viereisessä vessakopissa, kun yritin pestä hampaita. Paino todellakin sanalla yritin, koska ei siitä hampaiden pesusta oikeasti tullut paljon mitään, kun halusin vain pois.
Hostellista lähdimme tavaroinemme kävelemään edellisillan ylämäkeä alaspäin. Nyt ei mäkeä kirottu kertaakaan. Ensimmäiseksi rinkat rautatieaseman tavarasäilytykseen ja sitten Coopersiin aamiaiselle/brunssille. Paistettu muna, makkara, tomaatinpuolikas, papuja, pekonia, sieniä, paahtoleipää ja ranskiksia ja molemmille oma pannu teetä! Brunssin jälkeen maailma oli taas parempi paikka ja olimme täynnä energiaa.
Ensimmäiseksi suuntasimme National Galleryyn katsomaan maalauksia. Suosikkini kaikista oli Peter Grahamin “Wandering Shadows” (1878). Tunnin kiertelyn jälkeen suuntasimme seuraavaan kiinnostavaan paikkaan eli rahamuseoon (Museum on the Mound). Siellä oli mukavia interaktiivisia tehtäviä, luultavasti suunnattu lapsille, mutta ei siellä pahemmin lapsia ollut. Iso saksalainen turistilauma ja me. Onneksi saksalaiset menivät museon läpi todella nopeasti, joten saimme keskittyä museon kiinnostaviin juttuihin rauhassa.
Rahamuseosta matkamme jatkui Greyfriarsin kirkolle ja siellä ennen kaikkea Greyfriar’s Bobbyn muistomerkille. Bobby oli koira, joka valvoi isäntänsä haudalla 14 vuotta. Vieressä olevasta pubista Bobby sai ruokaa ja pubin kantiksen ostivat Bobbylle pannan, jotta se ei olisi kulkukoira. Vuonna 1872 Bobby kuoli ja se haudattiin kirkon eteen. Me kävimme lounaalla ja pintilla Bobbyn nimen mukaan nimetyssä pubissa (samassa, josta Bobby sai ruokansa). Greyfriarsin hautausmaalta löytyi myös Potterien McGonagall-nimen esikuvan hauta.
Seuraavaksi päädyimmekin kahvilaan, jossa Rowling kirjoitti ensimmäistä Potteria. The Elephant House vaikutti oikein mukavalta kahvilalta, mutta me olimme vain netissä. Miiran vieressä istui mies, joka tunnisti meidän puhuvan suomea. Hän kertoi itsekin olevansa osaksi suomalainen, mutta ei osaa kieltä kuitenkaan.
Lopulta päätimme kiertää Edinburghin linnan — kaukaa. Turistimassat olivat valtaisat ja pääsymaksu myös. Kiersimme sen kukkulan, jolla linna sijaitsee, mutta alhaalta ja ihailimme linnaa vain sieltä. Kävelymme päätteeksi oli jano ja ½ pintit Strongbow’ta nautimmekin taas rautatieaseman Cooper’silla. Tämän jälkeen rinkkojen haku ja taas vähän mäkikävelyä, kunnes olimmekin linja-autoasemalla odottamassa Lontoon bussia.
Kiertomatkamme Brigton-Oxford-Ledbury-Islay-Edinburgh meni mielestäni uskomattoman nopeasti ja kaikki, mitä olimme etukäteen varanneet ja maksaneet onnistui täydellisesti. Islay oli matkan kohokohta, mutta ei muut paikatkaan huonoja olleet.
Kommenteissa sea toi esiin, että kartta paikoista, joissa olemme käyneet olisi kätevä. Olemme itsekin todenneet tämän, mutta vasta matkan alettua, joten olimme ajatelleet jättää kartan teon kotiin. Näillä nettikoneilla, millä nyt olemme, oli kuitenkin Photoshop käytössä, joten väkersin tämän. (Valitettavasti se, että on Photari käytössä, ei paljon auta, jos taidot ovat Paintin luokkaa…)
Aika kuluu todella nopeasti matkaessa. En voi käsittää, että olemme taas Lontoossa ja koko loppureissun pysymme vain täällä. Hotellimme Bayswater Innin lähellä on monta nettikahvilaa, joten saamme lähipaivina päivitettyä blogin ajan tasalle ja minä pääsen myös hoitamaan laskuja ja muuta mukavaa.
Viime yön vietimme bussissa. En voi suositella lämpimasti 9 tunnin matkustusta bussissa, mutta se on kuitenkin kätevä tapa päästä Edinburghista Lontooseen. Maksoimme matkasta yhteensä 4 puntaa, eikä paljon halvemmalla voi enää missään yöpyä. Nukkumismukavuudesta ei kylla kannata puhua mitään.
Hotellihuoneemme on valmis kolmelta iltapäivälla ja nyt olemmekin vain kuluttaneet aikaa. Vielä syömaan ja pintille ennen suihkuun pääsyä. Taas on aika lopussa nettikoneella, joten myöhemmin lisää.
Maanantaiaamulla lähdimme Ledburysta liikkeelle yhdeksän pintaan aamulla. Kävelimme keskustaan, jossa shoppailimme ja odotimme bussiamme, jonka piti tulla 10.55. Se oli 15 minuuttia myohassa, mutta olimme silti ajoissa Birminghamissa. Birminghamia olisi ollut kiva kierrellä, mutta ei painavien rinkkojen kanssa. Tapoimme siis aikaa bussiasemalla, nettikahvilassa ja minä kavin ostamassa meille ruokaa Bullringin Selfridgesilta (hyvia salaatteja, suosittelen).
Viimeinkin 18.45 bussimme lähti kohti Manchesteria. Torkuin osan matkasta ja Miira luki. 21.30 olimme Manchesterin bussiasemalla, joka on ihan Gay Villagen kyljessa. Kavelimme Canal Streetin lapi ja tsekkailimme paikallisia homoja. Samanlaisia ne on joka puolella… Kävimme muutaman korttelin paassa Wetherspoon-ketjun The Paramount -pubissa syomassa burgerit ja juomassa pintit ja sitten taas bussiasemalle odottamaan. Manchesterissa bussiasema oli paljon miellyttävämpi kuin Birminghamissa. Miira jo vannotti minut lupaamaan, ettemme koskaan palaa Digbethiin.
Bussimme Glasgow’hin oli myohassa. Sen piti lahtea 0.50, mutta paasimme liikkeelle vasta 1.25. Olimme silti lahes aikataulussa perilla Glasgow’ssa eli tiistaiaamuna puoli kuuden jalkeen. Bussimme Kennacraigin lauttasatamaan lähti yhdeksältä, joten taas oli aikaa tapettavana. Väsymys painoi aika paljon, silla en nukkunut kovin hyvin bussissa. Miira sen sijaan kuorsasi kuin pieni possu, tahdissa toisella puolella kaytavaa istuneen miehen kanssa.
Miira kavi hakemassa laheisesta Pret a Manger -kahvilasta matkalle leipiä ja mina kavin bussiaseman kaupassa ostamassa riistohinnoilla vähän syomista. Kaupassa oli kaksi suomalaista ja oli hauska kuunnella pitkasta aikaa suomea jonkun muun kuin Miiran ja itseni puhumana. Loppujen lopuksi tuo suomalainen pariskunta paatyi samaan bussiin kuin mekin.
Bussi Kennacraigiin lahti ajallaan. Alkumatkan torkuin, mutta kun päästiin keskelle ei mitaan, niin oli pakko alkaa seurata ymparistöä. Aivan upeita maisemia! Pysahdyimme hetkeksi Inverarayhin ja jalottelimme, mutta sitten matka jatkui taas kohti Kennacraigia. Sinne päästyämme ostimme vain meno-paluuliput Islaylle ja hyppasimme lauttaan. Lautalla olimme enimmäkseen kannella. Keli oli hyva ja maisemat ihan jees…
Tässä vaiheessa olimme olleet reissussa 28 tuntia. Aika nuutunut olo, vaikka olimmekin yrittäneet siistiytya Glasgow’n asemalla. Islaylla olimme perilla15.20. Tulimme Port Elleniin (normaalisti tama lauttavuoro tulisi Port Askaigiin, mutta sen satama on edelleen kiinni, avattaneen ensi viikolla) ja kun kävelimme lautasta ulos, huomasimme, etta Islayn 2. ja 3. yön majapaikkamme (B&B-paikka 40 Pier Road) on ihan sataman kyljessa. Meillä oli kuitenkin varattuna paikat Port Charlottessa, joten paikallisbussia odottamaan. Saimme odottaa noin tunnin, kunnes bussi tuli. Bussin vaihto Bowmoressa (Islayn pääkaupunki, tosi iso city 
) ja Port Charlottessa olimme viimein viiden jalkeen.
Hostelli oli ihan lahella bussipysäkkia. No okei, mita muuta voi odottaa, kun kylässä on yksi katu? Hostellissa pääsimme viimein pesemään pyykkiä! Pesimme kaksi koneellista, jotka kuivausrumpu kuivatti ja sen jalkeen kaikki vaatteemme olivat puhtaita. Mika ihana tunne päästä suihkuun, saada pestyä likapyykkia ja sitten painua pehkuihin ja vain nukkua, vaakatasossa!
Pitää jatkaa eilisen ja tämän paivan Islayn seikkailuista myohemmin, olen nyt viettanyt aivan liian kauan tässä koneella. Miira on kaynyt jo kahdessa tislaamossa, mutta mina skippasin ne, koska halusin shoppailla (kävin kahdessa kaupassa ja toinen niista oli posti), hoitaa laskuja nettipankissa ja tietenkin päivittää. Tämä nettikahvila on jotenkin söpö. Täälla ei ole ketaan muuta kuin minä, vain lappu, jossa lukee hinnat ja kulho, mihin maksu jätetaan… Ovet auki kaiken päivää. Iltaisin täällä on ilmeisesti enemman populaa (ja nuorisoa) paikalla.
Mutta nyt kavelemaan kolmisen mailia Ardbegin tislaamoon, jossa syömme lounasta. Miira taitaa olla jo perillä.
Tapamme aikaa Birminghamin Digbethin asemalla. Jalat on niin kuolleita kävelystä, ettemme aio tehdä paljon muuta kuin hengailla täällä. Ankeata, mutta joskus sita on levättäväkin.
Eilen oltiin Weston’sin panimolla ja kivaa oli! Lisää myöhemmin. Kohta loppuu aika nettikoneella.
Tänään viela Manchesteriin ja sieltä yöllä Glasgow’hin. Aamulla suuntaamme Kennacraigin lauttasatamaan ja sieltä Islayn saarelle. Matkaa on viela siis paljon jäljellä.
Hostellimajoitukseen kuului ilmainen aamiainen, joka oli ihan ok. Muroja, leipää, teetä, kahvia ja mehua. Check-out on 10.30 am, mutta taidamme lähteä liikkeelle jo aiemmin. Bussi Birminghamiin lahtee 10.55 (asema on kylla kahden minuutin kävelymatkan päässä tästä), mutta sitä ennen pitää etsiä kauppa ja Miiralle nenäliinoja. Miiran heinänuha on villiintynyt ja doupattunakin tuo niiskuttelee koko ajan. Niiskuttelu on todella hermostuttavaa kuunneltavaa. Säälin huonetoveriamme, joka yritti aamulla nukkua, kun Miira niisti ja niiskutteli.
Birminghamissa olemme pari tuntia ja sitten bussilla Ledburyyn. Ledburyssa olemme taas hotellissa yötä, joten pehmeämmät sangyt ovat odotettavissa kahdeksi seuraavaksi yöksi. Huomenna menemme Weston’sin siideripanimolle ja adoptoimme omenapuun 5-vuotishääpäivamme kunniaksi. Puuhäät, you know. Ehkä maistelemme muutamia siidereitäkin… (varsinkin kun maistelu on ilmaista… eihan me muuten…).
Eilen siirryttiin nettikahvilasta suoraan The PV (Princess Victoria) -pubiin. Majapaikkamme emäntä suositteli tätä pubia meille ja mainitsi ohimennen myös, etta keskiviikkoisin siellä on visa. Olimme sopivasta häppärin aikaan paikalla, pintti Strongbow’ta maksoi £2,20.. näitä tuli otettua muutama. Strongbow maistui muuten ihan erilaiselta kuin koto-Suomessa. Eika tuo pintti nyt häppärinkään jälkeen ollut hintavaa (£2,80/pint). Edellisen päivän HRC-hinnat olivat bloody rip-off.
PV:ssa on myos ruokaa. Miira otti Chicken Tikka Skewerin (eli kanavartaan) ja minä otin sitruunamarinoidun kanasalaatin. Tosi hyvää. Lista oli muutenkin oikein mukava, kallein ruoka oli lehtipihvi £5,95, muut maksoivatkin sitten £4,95. Alkupalat ja pieneen nälkään olevat annokset olivat tietenkin halvempia.
Syömisen jälkeen joimme lisää ja pelasimme paskaa (korttipeli). Aikamme pelattuamme päätimme ottaa viela nachoja. Ihan törkeän hyvää itsetehtyä guacamolea ja salsaa. Kolmen täyden pintin jalkeen siirryimme puolikkaisiin. Puolikkaalla oli reilusti puolikkaan hinta, eika niin kuin Suomessa, etta pienemmästä annoksesta sakotetaan ekstraa.
Olimme suunnitelleet, että mahdollisesti voisimme lahtea majapaikkaan jo yhdeksäksi tai ainakin vähän sen jalkeen, koska eilen alkoi Big Brother 8 täällä ja Davinaa olisi ollut kiva katsella. Visaa alettiin kuitenkin järjestää juuri ennen yhdeksää ja päätimme osallistua. It’s just a bit of fun. 40 kysymysta, maksimipistemäärä oli 46. Kisassa oli neljä osiota: yleistieto, musiikki, erikoisaihe (tällä kertaa Australia & Uusi-Seelanti) ja elokuvat & TV. Onnistuimme vastaamaan varmaan puoleen kysymyksistä, vaikka osa oli vähän liian paikallista tietoutta.
Kisan jalkeen vaihdoimme papereita naapuripöydän kanssa ja saimme tarkistaa kisassa kakkoseksi tulleiden vastaukset. Heidän joukkueensa nimi kuvasti meidankin tuntojamme “We’re missing Big Brother for this, so this better be good” Ykköseksi tullut joukkue sai 31 pistetta ja voitoksi Vodka-pullon, kakkoset saivat 30 pistetta ja skumppapullon ja kolmanneksi tuli kolme joukkuetta 29 pisteella. He saivat sipsipussin. Meidätkin mainittiin. Olimme viimeisiä 14 pisteella mutta “they’re not from this country, they’re from Finland”. Saimme kyllä parhaat aplodit kaikista osallistujista. Miira oli valitettavasti vessassa juuri meidän 45 seconds of fame -hetken aikana, mutta minä edustin meitä. Baaritytsyt olivat kovasti huolehtivaisia meistä kisan jälkeen, ettei meille vaan jäänyt traumoja kisan jumbosijasta. Heh, miksi ihmeessa olisi jäänyt?
Kisan jälkeen kuitenkin poistuimme pubista ja kävelimme Pink Houseen. Kävimme viela rautatieaseman Marks & Spencerillä ostamassa sipsejä, vaikka kello olikin jo yli kymmenen. Perille päästyämme säädimme hetken, mina merkkasin päivän ostokset ja sitten menimme nukkumaan. Sänky oli ihanan pehmea. Ihan erilainen kuin edellisen yön Piccadilly Backpackersin joustinpatja. Hieman arvelutti jakaa vain yksi tuplalevea peitto Miiran kanssa, mutta ihan hyvin yö meni eika kumpikaan hirveästi ominut peittoa.
Nyt kuitenkin lähdemme Pieria katsomaan. Samalla tsekkaamme, kuinka kauan kestää tästä bussiasemalle, jotta voimme pyytää Suelta aamiaista huomenna sopivaan aikaan. Ai niin, aamiainen oli tosi hyvä. Tuoretta hedelmäsalaattia ja jugurttia, muroja, teetä ja paahtista, jonka päällä oli paistettuja sienia, tomaatteja ja munakasta. Nams.
Meilla oli niin kivaa eilen PV:ssa, etta mietimme menevämme tänäänkin parille pintille. Livemusaa olisi tarjolla 7-9 pm, mutta häppäri on 5-7 pm. Safkaa tarjoillaan kasiin asti. Pitää vähän miettia aikatauluja, koska B&B-emäntämme Sue haluaa tarjota meille viiniä tänään.
Viimeisimmät kommentit