Paikoista..
Englanti: tienvarret täynnä ruusupensaita – varsinkin sellaista lajiketta, jolla on vaaleanpunaiset, viisilehtiset kukat ja jonka terälehdet ovat sydämenmuotoisia.

Skotlanti: tienvarret täynnä rhododendronpensaita.

Molemmat: mäkistä maastoa ja lehtimetsäistä jos metsää on, paljon niittyjä, peltoja ja pensasaitoja. Paljon lampaita, lehmiä, kaneja (voiku ne on pikkusia!), haukkoja ja mustavariksia. Islaylla bongasin pari peuraakin.

Matkaseurasta..
Eteläeurooppalaiset: ei tykätä. Äänekkäitä ja huonotapaisia, liikkuvat usein isoina laumoina.
Jenkit: ei tykätä, mutta niiden kustannuksella voidaan nauraa. Äänekkäitä, kasaritukkaisia ja aina jotenkin huomiotaherättäviä (ei hyvällä tavalla). Vanhoillakin tädeillä usein valkoiset juoksutossumalliset lenkkarit.
Länsinaapurit: joko pissiksiä (ei tykätä) tai aikuisempia ihmisiä. Näyttävät joskus siltä, että ovat ihan pihalla.
Suomalaiset: helppo tunnistaa, vaikka eivät olekaan äänekkäitä. Vähän mitäänsanomattoman näköisiä, jopa hiirenharmaita, ja molemmilla sukupuolilla järkevät kengät.
Britit: useimmiten hillittyjä ja kohteliaita tavoiltaan, oli väri tai etninen tausta mikä hyvänsä. Jos joku tönäisee pikku tungoksessa ja sanoo “ups”, se ei ole britti. Britti pyytää aina anteeksi, oli kosketus kuinka vähäinen hyvänsä. Tykätään.

Ruoasta ja juomasta:
On syöty perinteistä, pubiruokaa, kiinalaista, intialaista, italialaista sekä pikaruokaa. Pizza Express, vaikka ketjuravintola olikin, oli aina hyvä ja turvallinen valinta. Aina tuoreista aineksista tehtyä pizzaa, salaatteja, pastaa ja vaikka mitä. Vegepizza niin herkullista, ettei sitä edes vegeksi ajatellut. Pubiruoka usein rasvaisen puoleista mutta hyvää. Pret a Manger -ketjun pikaruoka (tuoreita sandwichejä ja salaatteja) hakkasi mäkkärit mennen tullen, vaikka Bacon McMuffin tulikin testatuksi ja hyväksi havaituksi.

Brittien juustot ovat hyviä, mutta kaikki testatut olisivat olleet liian pehmeitä höylättäviksi. Vahvaa cheddaria, joka on kaukana hampurilaispaikkojen “cheddarista”, muita samantyyppisiä, ja myös tuorejuustoa (mutta se ei ollut pöytärasiassa vaan rullana).

Siiderivalikoima on pienentynyt sitten viime reissuni. Ennen pubeilla saattoi olla useampaakin pullosiideriä, nyt vakiona oli Strongbow hanassa ja Magners pullossa – eikä sitten muuta. Wetherspoon-ketjulla oli lisäksi Weston’sia ja jopa Kopparbergiä, muilla saattoi olla Bulmer’s Originalia (sama valmistaja kuin Strongbow’lla). Pullosiidereiden tilalle on tullut limuviinaa: jokaisella oli Bacardi Breezeriä ja ainakin yhtä muunmerkkistä vastaavaa.

Ja kunnollisten siiderien jälkeen kotimaiset siiderit maistuvat entistä kauheammilta. Mutta kaikkeen tottuu…

Paikallisia oluita maistoin tasan kahdessa paikassa, kun lopulta istuttiin pubeissa vain syömisen ja yhden pintin verran. Ensimmäinen oli Brakspear Oxfordissa, toinen Caledonian 80 Edinburghissa. Jälkimmäinen oli kuin tummaa simaa.