Tänään on viimeinen päivä Lontoossa ja Iso-Britanniassa muutenkin. Check-out hotellilta on jo tehty, mutta rinkat ja matkalaukku on vielä hotellin matkatavarasäilössä. Lontoo on tänään harmaa, sateinen ja viileä, joten on ihan hyvä aika poistua maisemista. Miira jaksaisi vielä olla reissussa pidempäänkin, mutta minä olen ihan tyytyväinen, että pääsemme kotiin. Oma sänky, oma koti ja saa tehdä itse ruokaa omassa keittiössä! Kolmen viikon matka meni yllättävän nopeasti, vaikka etukäteen pelkäsin, että tämä voi olla minulle liian pitkä aika. Tauko “omasta elämästä” oli todella tervetullut ja reissun ajaksi stressi on kaikonnut.
Tämän jälkeen menemme syömään lounasta ja sitten haemme tavaramme hotellilta ja suuntaamme Heatrow’lle. Lento lähtee 18.05 paikallista aikaa ja Suomessa olemme noin klo 23 paikallista aikaa. Sitten vielä bussimatka kotiin ja joskus kolmen aikaan yöllä pääsemme viimeinkin kotiovesta sisään.
Varusteista vielä sen verran, että jokaisen kannattaa hankkia lentosukat lentoja varten. Ne ovat erittäin miellyttävät jalassa ja olisi pitänyt tajuta laittaa ne jalkaan myös 9 tunnin bussimatkallemme.

1 comment
Comments feed for this article
20.6.2007 at 3.23
A-R
Haha, tulipa sama mieleeni nyt kun menin Lontooseen bussilla, etenkin kun mokomat sukat on täällä mukanani. Jalat taisi vähän turvota Lontoo-Glasgow-reissulla kuukausi sitten mutta en silti äkännyt viisastuneena ottaa sukkia tällä kertaa jalkaan… Onneksi oli numeroa liian isot kengät jalassa eikä tarvinnut heti lähteä mihinkään kävelemään, mutta kyllä ne tosiaan siellä bussissa turpos moninkertaisesti verrattuna parin tunnin lentoon.