16.6., lauantai Lontoossa. Näköjään piti suunnitella piknikille menoa, että saatiin sadetta muutenkin kuin pari pikku kuuroa yöaikaan. Sateen takia piknik ei siis onnistunut, mentiin nettikahvilaan miettimään seuraavaa siirtoa.

Kun nettiaika loppui, alkoi jo olla vähän nälkä. Lähipubimme The Redan ei ollutkaan auki (lapuissa luki että auki yhdestätoista lähtien ja me olimme ovella joskus puolenpäivän jälkeen!), joten bussiin ja toiseen pubiin. Samalla jo lähemmäs keskustaa…

The Tyburn -pubissa oli aikamoinen ruuhka, mutta ruokaa ja siideriä saatiin ihan riittävän nopeasti. Minna söi pihvin ja uuniperunan, minä chili con carnea. Kun entisen hirttolavan lähettyvillä oltiin, käytiin seuraavaksi katsomassa Tyburnin luostaria, joka oli Bayswater Roadin varrella ihan lähellä. Kappeli on avoinna kaikille, ja opastetulle kierroksellekin olisimme päässeet, jos olisimme olleet paikalla sopivaan aikaan. Mutta puolentoista tunnin odotus olisi ollut vähän liian pitkä.

Hypättiin taas bussiin; satoi jälleen. Jäimme Mini-kaupan kohdalla pois ja ihailimme erilaisia avo- ja umpi-Minejä. Siitä kävelimme Hard Rock Cafén kulmalle ja kauppaan. Meillä oli liput “Holviin” (saatu ilmaiseksi silloin, kun olimme HRC:ssä syömässä), joten pitihän ne käyttää. Entisessä pankkiholvissa oli pieneen tilaan ahdettuna aika läjä rock-historiallista tavaraa, ja kyllähän niitä nyt muutaman minuutin pällisteli. “Opas” oli kyllä ihan naurettava tapaus: rock-äijämäisesti pukeutunut tyyppi, jonka vitsit eivät naurattaneet juuri ketään. Olisi vain ollut hiljaa..

Seuraava pysähdyspaikkamme oli pienehkö kahvila First Out, jossa joimme pannullisen teetä ja herkuttelimme suklaakakulla. Pitäähän välitankkaus muistaa! Sieltä sitten vähän kävelyä ympäri Sohoa, ellen ihan väärin muista, ja lopulta takaisin Bayswateriin. Iltapala, melko suklaapitoinen sellainen, ostettiin ruokakaupasta (M&S).

Päivän opetukset: jos haluat sadetta, suunnittele piknikkiä. Jos haluat jaksaa kävellä, muista välitankkaukset.