Aika kuluu todella nopeasti matkaessa. En voi käsittää, että olemme taas Lontoossa ja koko loppureissun pysymme vain täällä. Hotellimme Bayswater Innin lähellä on monta nettikahvilaa, joten saamme lähipaivina päivitettyä blogin ajan tasalle ja minä pääsen myös hoitamaan laskuja ja muuta mukavaa.

Viime yön vietimme bussissa. En voi suositella lämpimasti 9 tunnin matkustusta bussissa, mutta se on kuitenkin kätevä tapa päästä Edinburghista Lontooseen. Maksoimme matkasta yhteensä 4 puntaa, eikä paljon halvemmalla voi enää missään yöpyä. Nukkumismukavuudesta ei kylla kannata puhua mitään.

Hotellihuoneemme on valmis kolmelta iltapäivälla ja nyt olemmekin vain kuluttaneet aikaa. Vielä syömaan ja pintille ennen suihkuun pääsyä. Taas on aika lopussa nettikoneella, joten myöhemmin lisää.