You are currently browsing the monthly archive for kesäkuu 2007.
Paikoista..
Englanti: tienvarret täynnä ruusupensaita – varsinkin sellaista lajiketta, jolla on vaaleanpunaiset, viisilehtiset kukat ja jonka terälehdet ovat sydämenmuotoisia.
Skotlanti: tienvarret täynnä rhododendronpensaita.
Molemmat: mäkistä maastoa ja lehtimetsäistä jos metsää on, paljon niittyjä, peltoja ja pensasaitoja. Paljon lampaita, lehmiä, kaneja (voiku ne on pikkusia!), haukkoja ja mustavariksia. Islaylla bongasin pari peuraakin.
Matkaseurasta..
Eteläeurooppalaiset: ei tykätä. Äänekkäitä ja huonotapaisia, liikkuvat usein isoina laumoina.
Jenkit: ei tykätä, mutta niiden kustannuksella voidaan nauraa. Äänekkäitä, kasaritukkaisia ja aina jotenkin huomiotaherättäviä (ei hyvällä tavalla). Vanhoillakin tädeillä usein valkoiset juoksutossumalliset lenkkarit.
Länsinaapurit: joko pissiksiä (ei tykätä) tai aikuisempia ihmisiä. Näyttävät joskus siltä, että ovat ihan pihalla.
Suomalaiset: helppo tunnistaa, vaikka eivät olekaan äänekkäitä. Vähän mitäänsanomattoman näköisiä, jopa hiirenharmaita, ja molemmilla sukupuolilla järkevät kengät.
Britit: useimmiten hillittyjä ja kohteliaita tavoiltaan, oli väri tai etninen tausta mikä hyvänsä. Jos joku tönäisee pikku tungoksessa ja sanoo “ups”, se ei ole britti. Britti pyytää aina anteeksi, oli kosketus kuinka vähäinen hyvänsä. Tykätään.
Ruoasta ja juomasta:
On syöty perinteistä, pubiruokaa, kiinalaista, intialaista, italialaista sekä pikaruokaa. Pizza Express, vaikka ketjuravintola olikin, oli aina hyvä ja turvallinen valinta. Aina tuoreista aineksista tehtyä pizzaa, salaatteja, pastaa ja vaikka mitä. Vegepizza niin herkullista, ettei sitä edes vegeksi ajatellut. Pubiruoka usein rasvaisen puoleista mutta hyvää. Pret a Manger -ketjun pikaruoka (tuoreita sandwichejä ja salaatteja) hakkasi mäkkärit mennen tullen, vaikka Bacon McMuffin tulikin testatuksi ja hyväksi havaituksi.
Brittien juustot ovat hyviä, mutta kaikki testatut olisivat olleet liian pehmeitä höylättäviksi. Vahvaa cheddaria, joka on kaukana hampurilaispaikkojen “cheddarista”, muita samantyyppisiä, ja myös tuorejuustoa (mutta se ei ollut pöytärasiassa vaan rullana).
Siiderivalikoima on pienentynyt sitten viime reissuni. Ennen pubeilla saattoi olla useampaakin pullosiideriä, nyt vakiona oli Strongbow hanassa ja Magners pullossa – eikä sitten muuta. Wetherspoon-ketjulla oli lisäksi Weston’sia ja jopa Kopparbergiä, muilla saattoi olla Bulmer’s Originalia (sama valmistaja kuin Strongbow’lla). Pullosiidereiden tilalle on tullut limuviinaa: jokaisella oli Bacardi Breezeriä ja ainakin yhtä muunmerkkistä vastaavaa.
Ja kunnollisten siiderien jälkeen kotimaiset siiderit maistuvat entistä kauheammilta. Mutta kaikkeen tottuu…
Paikallisia oluita maistoin tasan kahdessa paikassa, kun lopulta istuttiin pubeissa vain syömisen ja yhden pintin verran. Ensimmäinen oli Brakspear Oxfordissa, toinen Caledonian 80 Edinburghissa. Jälkimmäinen oli kuin tummaa simaa.
Olemme palanneet. Eilen söimme herkullisen lounaan siinä samassa kiinalaisessa ravintolassa, josta hain takeaway-ruokaa kolmena iltana. Täysin vatsoin (muttei liian) käytiin sitten hakemassa tavarat hotellista, käveltiin metroasemalle, vaihdettiin Oystercardit kertalippuihin ja matkustettiin yhdellä vaihdolla Heathrow’n kentälle.
Hotellissa, juuri kun oltiin järjestelemässä tavaroita ala-aulassa, kuultiin ja nähtiin kuinka eräs intialainen pariskunta sai huoneensa avaimen ja ohjeistukset kolmen yön majoitukseensa. Huone oli se sama, josta me olimme aamulla lähteneet!
Kentällä vielä vähän ostoksia ja hengailua, kun aikaa kerran oli. Parempi näin päin kuin kieli vyön alla laukaten ja hermoillen, ehditäänkö koneeseen. Yhdessä kentän kaupoista maistettiin Pimm’siä, joka on kaikista bussimainoksistakin päätellen brittien kesäjuoma. Ja tosi hyvältä se maistuikin ginger alen, lime- ja sitruunaviipaleiden kanssa. Ostettiin sitä pullo mukaan.
Pösilöitä suomalaisia nähtiin jo pian kentälle saavuttua sen verran, että otettiin etäisyyttä eikä vähään aikaan puhuttu keskenämme suomea. Onneksi koneessa viereen sattui ihan fiksuntuntuinen tyyppi, ja ne pahimmat pösilöt istuivat joko kaukana meistä tai jossain eri koneessa..
Kone oli erilainen kuin tulomatkalla; penkit olivat ahtaammat ja se söpö stuerttikaan ei ollut mukana. Tämän kapu tosin hoiti nousun paremmin kuin Suomen päästä lähtenyt – meno oli todella tasaista. Ruoka oli taas hyvää ja lisäpisteitä tuli ruisleivän palasta (melkein kuin pieni Reissumies, nam!).
Helsinki-Vantaalla piti odotella bussia jonkin aikaa, joten ei pidetty mitään kiirettä koneesta poistumisen tai muunkaan kanssa. Limu maksoi törkeän paljon kahvilassa, ja ostimmekin automaatista kännykällä limupullon (kalliimpaa kuin käteisellä, mutta silti halvempaa kuin kahvilassa). Matkaeväänä siis Lontoosta tuotu pieni sipsipussi, pari patukkaa ja se limu. Kotona vielä Yosa iltapalaksi ja ruokaa ulos pakastimesta..
Jäimme bussista pois Kaarinassa ja ennen kuin ehdin kaivaa kännykän kotelostaan soittaakseni taksin, vapaa taksi tuli kohti. Uskomattoman hyvä tuuri! Oltiin kotona viittä vaille kolmelta ja pienten järjestelyjen jälkeen (Minna latasi jo pesukoneen valmiiksi ja säätöihmeili jotain muutakin) nukkumaan. Oma peti paras peti; heräsin vasta puoli yhdeltä iltapäivällä.
Nyt on ensimmäinen koneellinen pyykätty, yksi jakso rästiohjelmia katsottu, edessä tavaroiden purkua, kuvien purku kamerasta, ruoanlaittoa ja vaikka mitä. Minna raportoinee lisää kun ehtii.
Tänään on viimeinen päivä Lontoossa ja Iso-Britanniassa muutenkin. Check-out hotellilta on jo tehty, mutta rinkat ja matkalaukku on vielä hotellin matkatavarasäilössä. Lontoo on tänään harmaa, sateinen ja viileä, joten on ihan hyvä aika poistua maisemista. Miira jaksaisi vielä olla reissussa pidempäänkin, mutta minä olen ihan tyytyväinen, että pääsemme kotiin. Oma sänky, oma koti ja saa tehdä itse ruokaa omassa keittiössä! Kolmen viikon matka meni yllättävän nopeasti, vaikka etukäteen pelkäsin, että tämä voi olla minulle liian pitkä aika. Tauko “omasta elämästä” oli todella tervetullut ja reissun ajaksi stressi on kaikonnut.
Tämän jälkeen menemme syömään lounasta ja sitten haemme tavaramme hotellilta ja suuntaamme Heatrow’lle. Lento lähtee 18.05 paikallista aikaa ja Suomessa olemme noin klo 23 paikallista aikaa. Sitten vielä bussimatka kotiin ja joskus kolmen aikaan yöllä pääsemme viimeinkin kotiovesta sisään.
Varusteista vielä sen verran, että jokaisen kannattaa hankkia lentosukat lentoja varten. Ne ovat erittäin miellyttävät jalassa ja olisi pitänyt tajuta laittaa ne jalkaan myös 9 tunnin bussimatkallemme.
Sunnuntain kohokohta oli, kun Charles ja Camilla ajoivat autolla ohi ja vilkuttivat meille (ja tuhansille muillekin). Odotimme kyllä Lissua, mutta kyllä se tuleva kuningaskin on ihan ok. Olimme siis seikkailuretkellä Buckinghamin palatsin liepeillä ja siellä oli Falklandin sodan 25-vuotismuistopäivään liittyvä iso tapahtuma (josta emme tienneet etukäteen mitään). Hengailimme hetken ihmettelemässä tilannetta ja näimme tosiaan C&C:n, kun he tulivat autolla talonsa (palatsinsa, asuntonsa, mikä lie) Clarence Housen portista ulos ja menivät varsinaiselle juhlapaikalle.
St. Jamesin puistossa ja The Mallin reunoilla oli ihan älyttömän paljon väkeä, jotka odottivat juhlan jälkeistä paraatia juhlapaikalta palatsille. Me emme jääneet odottamaan sitä, koska olimme saaneet jo kuninkaallisen vilkutuksen, vaan me lähdimme kiertelemään puistoa. Yksi orava oli niin kesy, että se olisi syönyt kädestä, jos minulla olisi vain ollut jotain annettavaa. Kun otin siitä kuvaa, niin se luuli kameraa isoksi herkkupalaksi ja tuli niin lähelle, että kuvaan olisi tullut vain sen nenä. Kun se totesi, että kamera ei ole iso herkkupala, se vetäytyi kauemmas poseeraamaan kameralle.
Kun saimme puistosta tarpeeksemme, Miiralla alkoi olla kova nälkä ja vessahätä (yllättäen Miiralla, yleensä se olen minä). Päädyimme sitten tuubilla lähipubiimme The Redaniin syömään. Kievin kanan ja pintin jälkeen elämä hymyili jälleen, mutta totesimme, että on aika siirtyä hotellille. Pakkaaminen odotti ja halusimme nähdä myös uutiset. Uutiset varmistivat meille sen, mitä olimme kuulleet puistossa paikan päällä: Lissu ei ollut juhlistamassa koko tapahtumaa, joten emme menettäneet mitään, vaikka emme jääneetkään paikalle. Olisimme kyllä voineet nähdä vilaukselta Thatcherin, mutta ainakaan minua rautarouva ei hetkauta.
Illalla tavaroiden pakkaus rinkkoihin ja matkalaukkuun. Välillä meinasi iskeä epätoivo, ettei kaikille tavaroille löydy paikkaa, mutta lopulta kaikki saatiin tungettua rinkkoihin. Matkalaukku tulee taas käsimatkatavarana ja siellä on kaikki tuliaiset. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei se paina yli kahdeksaa kiloa, koska sitten pitää taas säätää.
16.6., lauantai Lontoossa. Näköjään piti suunnitella piknikille menoa, että saatiin sadetta muutenkin kuin pari pikku kuuroa yöaikaan. Sateen takia piknik ei siis onnistunut, mentiin nettikahvilaan miettimään seuraavaa siirtoa.
Kun nettiaika loppui, alkoi jo olla vähän nälkä. Lähipubimme The Redan ei ollutkaan auki (lapuissa luki että auki yhdestätoista lähtien ja me olimme ovella joskus puolenpäivän jälkeen!), joten bussiin ja toiseen pubiin. Samalla jo lähemmäs keskustaa…
The Tyburn -pubissa oli aikamoinen ruuhka, mutta ruokaa ja siideriä saatiin ihan riittävän nopeasti. Minna söi pihvin ja uuniperunan, minä chili con carnea. Kun entisen hirttolavan lähettyvillä oltiin, käytiin seuraavaksi katsomassa Tyburnin luostaria, joka oli Bayswater Roadin varrella ihan lähellä. Kappeli on avoinna kaikille, ja opastetulle kierroksellekin olisimme päässeet, jos olisimme olleet paikalla sopivaan aikaan. Mutta puolentoista tunnin odotus olisi ollut vähän liian pitkä.
Hypättiin taas bussiin; satoi jälleen. Jäimme Mini-kaupan kohdalla pois ja ihailimme erilaisia avo- ja umpi-Minejä. Siitä kävelimme Hard Rock Cafén kulmalle ja kauppaan. Meillä oli liput “Holviin” (saatu ilmaiseksi silloin, kun olimme HRC:ssä syömässä), joten pitihän ne käyttää. Entisessä pankkiholvissa oli pieneen tilaan ahdettuna aika läjä rock-historiallista tavaraa, ja kyllähän niitä nyt muutaman minuutin pällisteli. “Opas” oli kyllä ihan naurettava tapaus: rock-äijämäisesti pukeutunut tyyppi, jonka vitsit eivät naurattaneet juuri ketään. Olisi vain ollut hiljaa..
Seuraava pysähdyspaikkamme oli pienehkö kahvila First Out, jossa joimme pannullisen teetä ja herkuttelimme suklaakakulla. Pitäähän välitankkaus muistaa! Sieltä sitten vähän kävelyä ympäri Sohoa, ellen ihan väärin muista, ja lopulta takaisin Bayswateriin. Iltapala, melko suklaapitoinen sellainen, ostettiin ruokakaupasta (M&S).
Päivän opetukset: jos haluat sadetta, suunnittele piknikkiä. Jos haluat jaksaa kävellä, muista välitankkaukset.
Illalla teki vielä mieli siideriä ja lukurauhaa (on melkein mahdotonta keskittyä kirjaan pienehkössä huoneessa, jossa TV on päällä), joten käväisin melkein hotellin kulmalla olevassa Prince Edward -pubissa. Se on muuttunut aika lailla sitten viime kerran – nyt se on isompi, valoisampi ja sieltä saa muutakin ruokaa kuin sandwichejä ja “ploughmanseja” lounasaikaan. Ja siideri oli halvempaa kuin vakiopaikassamme.
Join kaksi puolikasta, luin (onnistui hyvin melko kovasta taustamusiikista huolimatta) ja viimeisen lasin tyhjennyttyä lähdin hakemaan ruokaa. Jep, taas Magic Wok -ravintolaan. Iltapala (possua, cashew-pähkinöitä ja kasviksia, alkupalaksi kevätkääryleitä) syötiin siis omassa huoneessa, ja joskus puoliltaöin mentiin nukkumaan.
P.S. Kirjoitin viimeiset kaksi kappaletta edellisestä postauksesta, kun Minnan runosuoni (tai mikäliejuttuhomma) sanoi sopimuksen irti.
Sekä torstaina että perjantaina tuli haahuiltua kaupoissa. Harrastin samaa kuin kotonakin, eli kamalasti kävelyä ja tavaroiden tuijottelua, mutta mitään en ostanut itselleni (paitsi yhden tyynyliinan Debenhamsilta). Kyllä täällä rahaa saisi palamaan, mutta en minä mitään tarvitse. Muille löytyisi vaikka mitä, mutta olen hillinnyt itseäni aika hyvin.
Torstaina käytiin taas Pizza Expressissä, kun nälkä iski varoittamatta ja se oli lähellä ja kätevä ja listalla oli vielä monta hyvää jäljellä. Tällä kertaa otettiin pastat ja jälkkärit. Miiran suklaajälkkäri oli aika herkku, mutta kyllä minun juustokakkunikin oli hyvää.
Eilen lähdettiin viimeinkin käymään Greenwichissä. Meidän on jo monena päivänä pitänyt lähteä sinne, mutta aina on luvattu sadetta. Sadetta ei ole kuitenkaan yhtenäkään päivänä tullut, joten emme välittäneet eilisenkään sadetta luvanneesta säätiedotuksesta. Ensin kuitenkin kävimme King’s Crossin asemalla laiturilla 9 3/4 ottamassa kuvat itsestämme menemässä seinän läpi (teille, jotka ette tiedä, mistä on kyse, lukekaa JK Rowlingin Harry Potterit).
King’s Crossilta Bankiin ja sieltä DLR:n kyytiin ja suunnaksi Greenwich. Olin kuvitellut, etä matka olisi pidempi, koska asemia oli aivan tuhottomasti Bankin ja Greenwichin välillä, mutta asemat olivat ihan älyttömän lähellä toisiaan. Greenwichiin päädyttyämme suuntasimme ensin puistoon ja siellä Royal Observatoryyn. Tie ylös observatorioon oli aika hurja (=jyrkkä), mutta sitä tarpoessa huomasi, kuinka kunto on kohentunut jatkuvan kävelyn myötä. Royal Observatoryssa seisoimme nollameridiaanilla ja otimme kuvat itsestämme siinä seisoessamme (niin kuin kaikki muutkin paikalla olleet turistit, meidän kuvakulmamme oli vain eri).
Käveltiin alueella vielä vähän, otettiin kuvia vielä aika paljon ja suunnattiin rantaan. Ostimme liput jokiristeilypaatille (kolmanneksen alennus Travelcardilla) ja pian olimmekin vesillä kuuntelemassa pesunkestävän cockneyn selostusta jokivarren rakennuksista, historiasta ja tapahtumista. Matka kesti noin tunnin, mutta tuntui paljon lyhyemmältä. Taas räpsittiin paljon kuvia.
Päätepysäkiltä, Embankmentilta, keskustaan ja pari pyrähdystä kauppoihin. Ostimme mm. sushilaatikon Selfridgesin ruokaosastolta ja söimme välipalaa Oxford Streetin sivukadulla (oli muuten tosi hyvää sushia!). Sitten viimein hotelliin jalkoja lepuuttamaan, teelle ja töllön ääreen.
Tiistai oli shoppailupäivä. Pubilounaan jälkeen keskustaan ja mm. Debenhamsille. Samalla reissulla kierrettiin läpi pari kenkäkauppaa; kiikarissa Converse-tennareita minulle ja Miralle. Debenhams-keikka onnistui ja saatiin mitä etsittiinkin, minulle ostettiin tennarit Whiteley’sin urheiluvaatekaupasta (miksi mennä merta edemmäksi kalaan?) .
Illalla hain meille annokset kiinalaista ruokaa The Magic Wok -ravintolasta, jonka palvelu oli entisensä tasoista: nopeaa ja ystävällistä. Katsottiin vielä TV:stä Springwatch, lueskeltiin ja juteltiin vähän aikaa ja sitten nukkumaan.
Eilen käytiin vielä toisenkin kerran teatterissa, siinä Novelloa vastapäätä. Näytelmä oli Baskervillen koira, joka menee viimeisiä viikkojaan nyt. Se oli hulvaton versio vanhasta stoorista: kaikkia hahmoja esittää tasan kolme näyttelijää. Pikaisia asunvaihtoja, rooleista lipsumisia (“Mulla on todistajia..” katse yleisöön; “Aika pieni määrä todistajia.”) ja muuta hullua. Taas sai nauraa…
Koska kyseessä oli päivänäytös, shoppailtiin ensin Hamley’sillä ja vähän muuallakin, ja vähän ennen esityksen alkua syötiin Pizza Expressissä teatterin lähellä. Sen lista alkaa jo tulla tutuksi – mutta kun se vaan on niin hyvää!
Iltapala haettiin paikallisesta Tescosta ja syötiin Springwatchia katsellen. Samaan syssyyn tuhottiin pari tölkkiä siideriä per pää. Ajoissa nukkumaan – ja silti väsytti ihan liikaa tänä aamuna!
Seuraavaksi on tarkoitus lähteä kaupungille erikseen: Minna haluaa shoppailla lisää, minä en. Menen siis käymään paikallisessa partiomuseossa ja ehkä jossain muuallakin.
Ensimmäinen päivä Lontoossa meni melkeinpä kokonaan säätämiseen ja sähläämiseen. Kohokohtia:
- mukavan pubin löytäminen läheltä (eikä ollut edes ennestaan tuttu paikka)
- kahden aussin nopea tapaaminen linja-autoaseman lähellä; antoivat meille viikon Travelcardinsa, jotka olivat viela sen päivän voimassa (he olivat itse jo lähdössä pois)
- auringonpaisteesta nauttiminen puistossa
- hotellihuone, jonka ikkunat ovat puistoon, eivät takapihalle tai hissikuiluun päin
- vanhojen tuttujen paikkojen uudelleen löytäminen
- halpa ja herkullinen lounas läheisessä intialaisravintolassa
- suihku, joka tottelee heti
Toinen päivä (eli eilinen) kului jo melkein vakiintuneeseen tapaan: lounas ja pintti pubissa, vähän kävelyä siellä täällä (enimmäkseen Whiteley’s-ostoskeskuksessa), hieman ostoksia iltapalaksi.
Illalla kuitenkin lähdettiin kohti keskustaa ja teatteriin (bussilla kätevasti teatterin ovelle). Olin jo aiemmin ostanut netin kautta liput The Drowsy Chaperone -musikaaliin, nyt tarvitsi vain hakea liput kassalta (meidät oli jostain syystä siirretty paremmille paikoille ensimmäiselle parvekkeelle, jipii!). Ehdimme vielä kipaista naapuriteatterissa kysymässä lippuja toiseen esitykseen – ja sekin onnistui.
The Drowsy Chaperone (Novello-teatterissa) oli hulvaton pieni musikaali 20-luvun tyyliin. Päähenkilönä oli “nojatuolimies”, musikaalin fani, joka selosti tapahtumia, kommentoi ja ihkutti… jotenkin tutunoloisesti. Nimiosassa oli Elaine Paige, ja ihanan sarkastista hovimestaria esitti Nickolas Grace, jonka joku saattaa muistaa 80-luvun Robin Hood -sarjasta, Nottinghamin sheriffin osasta.
Nautimme esityksestä ihan täysillä, nauroimme itsemme kipeiksi (kuten suunnilleen kaikki muutkin) ja koska näytelmä oli lyhyt eika sisaltanyt väliaikaa, poistuimme hyvissä ajoin keskustan vilinästä ja palasimme “meille” juhlimaan vähän. Oli nimittain seurustelumme 7. vuosipäivä. Iltapalaksi nautittiin mansikoita ja ananasta suklaamoussen kera (tai ilman), seka hyvää australialaista jälkiruokaviinia nimeltään Hermit’s Hill.
Elämä on lyhyt, syö jälkiruoka ensin: lopuksi minä tuhosin viela pari bagelia juuston kanssa, Minna yhden sekä muutaman suolakeksin. Sitten oltiinkin jo petivalmiita, Minna reilusti ennen minua.
Hyvä päivä.
Perjantai 8.6. oli viimeinen aamumme Islaylla. Majapaikassamme 40 Pier Roadilla oli vain kaksi huonetta ja toisessa oli yksin matkustava keski-ikäinen mies. Graham Birminghamista oli miellyttävä ja utelias kuulemaan meistä ja Suomesta. Graham oli juuri lopettamassa aamupalaansa, kun me saavuimme keittiöön ja pari kertaa hän pyysikin anteeksi, että häiritsee syömistämme kyselyillään.
Graham lähti Islaylta samalla lautalla kuin me, joten jatkoimme keskustelua sielläkin. Hän oli kiertämässä viikon ajan saaria autollaan ja oli kovin ymmällään, miten me olimme eksyneet Islaylle. Miira selitti viskistä ja sehän riittää hyvin syyksi. Kun Graham kuuli, että olimme olleet pikaisesti myös Birminghamissa, hän halusi tietää, mitä mieltä olimme. Kun kerroimme, että olimme viettäneet enimmäkseen aikaa Digbethin linja-autoasemalla, hän oli hyvin pahoillaan, että olimme joutuneet viettämään aikaa siellä. Yhdessä myös ihmettelimme Bullringin ostoskeskusta ja Selfridgesin jännää ulkomuotoa (kuplahirvitys vanhan kirkon vieressä).
Tiemme erosivat lauttamatkan aikana ja päätimme Miiran kanssa, että annamme Grahamille sähköpostiosoitteemme, jos vielä törmäämme häneen lautalla (Graham oli eleineen ja puhetyyleinen hyvin kotoisa, vaikutti ihan siltä, että hän kuuluu vähemmistöperheeseemme). Norjassa hän oli jo käynyt, mutta Ruotsi, Suomi ja Tanska olivat vielä käymättä, joten jos hän joskus päätyisi Suomeen ja Turkuun, hän voisi ottaa yhteyttä. Graham oli tarjoutunut näyttämään paikkoja Birminghamissa. Risteilyn lopuksi Graham löytyikin ja vaihdoimme yhteystiedot. Miira antoi Grahamille myös Turku-pinssinsä (pitää käydä ostamassa Miiralle uusi).
Kennacraigin lauttasatamassa hyppäsimme bussiin ja saimme taas ihailla aivan käsittämättömän upeita maisemia. 3,5 tunnin bussimatka meni nopeasti, mutta heti kun pääsimme Glasgow’n linja-autoasemalle, kaipasimme takaisin Islayn rauhaan. Glasgow’ssa oli liikaa ihmisiä ja hälyä, eikä linja-autoaseman kahvilan paikallinen yrmytäti kassalla auttanut asiaa yhtään. Busseja Edinburghiin meni jatkuvalla syötöllä, mutta menimme sillä, johon olimme liputkin hankkineet. Glasgow’n ja Edinburghin välillä oli myös upeita maisemia, mutta totesimme, etteivät ne oikein tunnu missään, kun on juuri tullut paikasta, jossa kaikki oli paljon upeampaa. Edinburghin linna oli kyllä pramea ja hienosti valaistu iltahämärissä.
Edinburghin linja-autoasemalta kävelimme hostelliin ja kirosimme mäet matkalla muutamaan otteeseen (vaikkakin vain yhden mäen aikana, mutta siinä mäessä oli mäkeä ihan tarpeeksi). Hostellissa meitä odotti 8 hengen huone, joista vain kaksi sänkyä oli varattu, kun me saavuimme. Yksi australialainen tyttö saapui puolisen tuntia meidän jälkeen. Emme koskaan kunnolla nähneet kahta muuta tyttöä (he tulivat myöhään nukkumaan ja nukkuivat aamulla, kun lähdimme), mutta he olivat ilmeisesti pidempään tavaroiden määrästä ja niiden levinneisyydestä päätellen. Australialainen tyttö meni nukkumaan meitä ennen ja lähti hostellista jo ennen kahdeksaa.
Perjantai-ilta oli aika rauhaton Edinburghissa (eiköhän ne ole joka paikassa, mutta me olemme niin keskiäkäisiä nykyään, ettemme ole koskaan liikkeellä perjantai-iltaisin), joten kävimme vain pikaisesti lähipubin yläkerran loungessa pintilla ja sitten nukkumaan.
Aamulla suihku, tavaroiden pakkaus ja hampaiden pesu. Arvostin kovasti sitä tyttöä, joka oksensi edellisen illan juomiaan viereisessä vessakopissa, kun yritin pestä hampaita. Paino todellakin sanalla yritin, koska ei siitä hampaiden pesusta oikeasti tullut paljon mitään, kun halusin vain pois.
Hostellista lähdimme tavaroinemme kävelemään edellisillan ylämäkeä alaspäin. Nyt ei mäkeä kirottu kertaakaan. Ensimmäiseksi rinkat rautatieaseman tavarasäilytykseen ja sitten Coopersiin aamiaiselle/brunssille. Paistettu muna, makkara, tomaatinpuolikas, papuja, pekonia, sieniä, paahtoleipää ja ranskiksia ja molemmille oma pannu teetä! Brunssin jälkeen maailma oli taas parempi paikka ja olimme täynnä energiaa.
Ensimmäiseksi suuntasimme National Galleryyn katsomaan maalauksia. Suosikkini kaikista oli Peter Grahamin “Wandering Shadows” (1878). Tunnin kiertelyn jälkeen suuntasimme seuraavaan kiinnostavaan paikkaan eli rahamuseoon (Museum on the Mound). Siellä oli mukavia interaktiivisia tehtäviä, luultavasti suunnattu lapsille, mutta ei siellä pahemmin lapsia ollut. Iso saksalainen turistilauma ja me. Onneksi saksalaiset menivät museon läpi todella nopeasti, joten saimme keskittyä museon kiinnostaviin juttuihin rauhassa.
Rahamuseosta matkamme jatkui Greyfriarsin kirkolle ja siellä ennen kaikkea Greyfriar’s Bobbyn muistomerkille. Bobby oli koira, joka valvoi isäntänsä haudalla 14 vuotta. Vieressä olevasta pubista Bobby sai ruokaa ja pubin kantiksen ostivat Bobbylle pannan, jotta se ei olisi kulkukoira. Vuonna 1872 Bobby kuoli ja se haudattiin kirkon eteen. Me kävimme lounaalla ja pintilla Bobbyn nimen mukaan nimetyssä pubissa (samassa, josta Bobby sai ruokansa). Greyfriarsin hautausmaalta löytyi myös Potterien McGonagall-nimen esikuvan hauta.
Seuraavaksi päädyimmekin kahvilaan, jossa Rowling kirjoitti ensimmäistä Potteria. The Elephant House vaikutti oikein mukavalta kahvilalta, mutta me olimme vain netissä. Miiran vieressä istui mies, joka tunnisti meidän puhuvan suomea. Hän kertoi itsekin olevansa osaksi suomalainen, mutta ei osaa kieltä kuitenkaan.
Lopulta päätimme kiertää Edinburghin linnan — kaukaa. Turistimassat olivat valtaisat ja pääsymaksu myös. Kiersimme sen kukkulan, jolla linna sijaitsee, mutta alhaalta ja ihailimme linnaa vain sieltä. Kävelymme päätteeksi oli jano ja ½ pintit Strongbow’ta nautimmekin taas rautatieaseman Cooper’silla. Tämän jälkeen rinkkojen haku ja taas vähän mäkikävelyä, kunnes olimmekin linja-autoasemalla odottamassa Lontoon bussia.
Kiertomatkamme Brigton-Oxford-Ledbury-Islay-Edinburgh meni mielestäni uskomattoman nopeasti ja kaikki, mitä olimme etukäteen varanneet ja maksaneet onnistui täydellisesti. Islay oli matkan kohokohta, mutta ei muut paikatkaan huonoja olleet.
Viimeisimmät kommentit